Rainbow Six Siege -toimintapeli pelattavana ilmaiseksi koko viikonlopun
Tänä viikonloppuna taktinen Tom Clancy’s Rainbow Six Siege -toimintapeli on pelattavana ilmaiseksi. Jo peräti 20 miljoonan pelaajan suosima toimintapeli tarjoaa taktista toimintaa ja tiukkoja tilanteita ilmaiseksi 24.-27. elokuuta, joten pelaamisen voi aloittaa välittömästi. Peli on pelattavissa sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleilla että Windows-tietokoneilla.
Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on myös saatavilla alennushintaan 24.8.-4.9. välisenä aikana. Ilmaisviikonlopun aikana saavutetut kokemuspisteet ja hahmonkehitys eivät mene hukkaan, vaan siirtyvät mukana pelin ostaneen käyttäjätilille.
Lisäksi pelin uusin laajennus eli toisen pelivuoden kolmannen kauden lisäosa Operation Blood Orchid saapuu tekniseen testivaiheeseen tietokoneille 29. elokuuta. Operation Blood Orchid -lisäosan julkaisupäivä on 5. syyskuuta kaikille eri pelialustoille. Lisäosan myötä pelattavaksi tulee uusi Hong Kongiin sijoittuva pelikenttä sekä kolme uutta pelattavaa operaattoriluokkaa. Näistä kaksi on hongkongilaisia ja yksi Puolasta. Lisätietoja tulevasta lisäosasta julkistetaan Pro League Finals -tapahtumassa 26. elokuuta.
Ilmaisviikonlopun lisätiedot löytyvät pelin verkkosivuilta.
Taktisen ja toimintapitoisen erikoisryhmätoiminnan ykkösnimi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege vie pelaajansa jännittävän ja kiihkeätunnelmaisen toiminnan maailmaan, jossa lainvalvojat ja ammattirikolliset ottavat yhteen toistensa kanssa. Rainbow Six -pelisarja ei kuitenkaan edusta suoraviivaista räiskimistä, vaan rakentuu tarkkaan laadittujen strategioiden ja taktisten toimintamallien varaan. Poliisin ja armeijan erikoisryhmistä tutut erikoisvälineet, kuten erilaiset räjähteet, kranaatit, suojakilvet ja monet muut apuvälineet ovat yhtä tärkeässä osassa kuin vaativaan voimankäyttöön tarkoitetut ampuma- ja lähitaisteluaseet.
Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on yhdistelmä sekä kiivasta räiskintää, vaarallisia lähitaistelutilanteita että taktista osaamista ja strategista pohdintaa. Yksinpelin lisäksi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege tarjoaa monipuoliset moninpelitilat, joissa pelaajat voivat toimia ryhmissä toisiaan vastaan. Peli soveltuukin erinomaisesti myös elektronisen urheilun temmellyskentäksi.
Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”