Otsikkoon viitaten voin todeta, että eipä tässä iässä enää ovelta ovella tosiaan lähdetä karamelleja kerjäämään. Saattaa myös olla, että en jaksa ehkä lähteä kapakkaan Dannyksi tai Jeffrey Dahmeriksi pukeutuneena. Oikeastaan koko kelttien Samhain-festivaaliin pohjaava lyhyehkö festivaalikausi on perinteisesti tarkoittanut minulle leffoja ja slotteja.

Selkäpiitä karmivat kauhuleffat ovat harvassa. Omiin traditioihin on kuitenkin kuulunut uuden Halloween-elokuvan katsominen. Hämmästyttävän usein sellainen on teatteriin nimittäin lokakuun päätteeksi myös pamahtanut. Pyhäinpäivän psyykkaavat verilöylyt ovat olleet John Carpenterin alkuperäisestä Halloweenista lähtien tietysti lähinnä vanhan toistoa. Tästä huolimatta jokaisen Halloweenin olen uskollisesti nähnyt ja sen ensimmäisen tietenkin juuri niin nuorena kuin ei missään tapauksessa kenenkään pitäisi.

Leffamaailman puolella tämän vuoden kuumotuspalkinnot menevät Alex Garlandin erinomaisen hirveälle Men-elokuvalle ja Damien Leonen Terrifierin jatko-osalle. Yliluonnollisia asioita pelottavampaa on aina satunnainen piina ja ihmisen pimeä pahuus. Näistä vähän erikoisemmista elokuvista päästään satunnaisuudestaan kuuluisiin slotteihin.

Ekstrakuumottavia kokemuksia pyrin tietysti tähän aikaan vuodesta hakemaan myös kasinosessioissa. Ahdistavan brutaali Mental on peliautomaatti, jota pelaan tämän tästä. Vaihtelu virkistää, ja siksi otan Halloweeniin sopivasti tarkasteluun pari aivan muuta slottia.

Immortal Romance Mega Moolah – Legendan miljoonaversio

Immortal Romance on slotti, jolla on erittäin osuva nimi. Kuolemattomasta romanssista voidaan nimittäin hyvin puhua, onhan peliautomaatti pyörinyt kasinoilla jo yli vuosikymmenen verran. Aikoinaan erittäin innovatiivinen ja samettisen tyylikkäästi toteutettu vampyyrislotti on yhä edelleen 30 pelatuimman rahapeliautomaatin joukossa suomalaisille suunnatuilla kasinoilla.

Fanit tietävät tasan tarkkaan miksi, mutta uudempia pelaajia saattaa ehkä ihmetyttää, miksi niin yksinkertainen peli on yhä edelleen edes listoilla. Tiedoksi kerrottakoon, että legendat eivät kuole koskaan.

Immortal Romance julkaistiin 2011, jolloin Hollywoodissa oli leffojen ja sarjojen osalta käynnissä vielä verenimijöiden buumi. Ajoitus oli siis varsin mainio, ja Microgaming oli ensimmäinen pelivalmistaja, joka ymmärsi tuoda slotteihin kunnollista tarinankerrontaa. Pelin hahmoilla on omat narratiivinsa, ja pelatessa vyyhti tiivistyy verisiksi ilmaiskierroksiksi.

Aikoinaan myös 12 150-kertainen maksimivoiton mahdollisuus oli hätkähdyttävä tieto. Slotin audiovisuaalinen ja pelottavan realistinen toteutus on vielä nykyäänkin jotakin sellaista, mitä kilpailijat kopioivat. Kauhuslottien aatelisen upottavuus ja pelattavuus ovat mielestäni yhä kovaa luokkaa. Siksi vanha tervaskanto ei kadonne kasinoilta koskaan.

Todellisille uskalikoille on nyt vuoden päivät ollut tarjolla myös jackpotversio. Pelivalmistaja Microgamingin alkujaan lanseeraaman Mega Moolah -pelin vanavedessä sen kumppaniyhtiöt ovat loihtineet vuosien saatossa toistakymmentä Mega Moolah -versiota eri teemoilla. Immortal Romance on noussut näistä suosituimmaksi, ja neljän eri jackpotin jahtaaminen voi olla varsin veretseisauttavaa puuhaa.

Kannattaa muistaa, että Mega Moolah -jackpotpelien isoin voittopotti oli melkein 19 miljoonaa vuonna 2018. Se kannattaa myös muistaa, että jackpotkontribuution takia Immortal Romancen Mega Moolah -versiossa ei ole kuin 93,4 prosentin RTP. Tällaisia pelejä ei kuitenkaan kukaan palautusprosenttien takia pelaa. Miljoonien imeminen ihan vampyyrina on homman juju. Mielenkiinnolla odotan myös jo tässä vaiheessa ensi vuoden puolella ilmestyvää Immortal Romance 2 -kolikkopeliä. Odotukseni ovat järkälemäisen kovat!

Cabin Crashers – Kevyt mutta sopivan brutaali

Cabin Crashersin kepeys liittyy eritoten sen graafiseen toteutukseen, joka muistuttaa erehdyttävästi b-luokan kauhuleffoista. Slasher-kulttuuria ja zombiehyökkäyksiä yhdistelevä kauhuslotti on sekin vuoden takaa ja kuuluu ihan ehdottomiin Quickspin-suosikkeihini. 

Appalakian vuoriston perämetsät ovat rapakon takana ehtymättömien kauhutarinoiden aitta. Utuisten kukkuloiden ja syrjäisten metsien siimeksessä oleva mökki on erittäin sopiva paikka peliautomaatille. Zombeja rynnii ovista ja ikkunoista, ja nämä wildit voivat saada kunnon voittokertoimia peruspelissä. Heti kun vain saavat kuulan kalloonsa. Aitoa punaniskameininkiä huokuvassa Cabin Crasherissa kerroinwildit ovat koko pelin suola, ja ilmaiskierroksilla asia realisoituu erityisen hyvin.

Kiinnittyvien wildien huuruiseen bonuspeliin pääsee klassiseen tapaan peruspelistä kolmella scatterilla, mutta sitten tuleekin se hiostuttava vaihe. Pelaajan tulee valita yksi neljästä hautakivestä. Jokaisen muistolaatan alla on bonuspeli erilaisilla ominaisuuksilla.

Kierrosten määrä, voittokertoimet ja voittopotentiaali vaihtelevat hautakivestä toiseen radikaalisti. Mitä enemmän jokin kivi tarjoaa kierroksia, sitä pienempiä ovat voittokertoimet. Wildit jopa viisinkertaisella kertoimella ovat kovaa kamaa, sillä ne tosiaan jäävät automaattiin pamahtaessaan aina lopullisesti paikalleen. Jos vaikkapa joka riviltä löytyy wild ensimmäisellä kierroksella, voittoparaati on haulikonvarma veriseen loppuun saakka.

Allekirjoittanut on tämän takia valinnut aina neljännen kiven, koska vain sen kautta voi voittaa 22 144-kertaisen maksimivoiton. Volatiliteetti on korkeimmillaan. Ilmankos onkin aina jäänyt zombien luu käteen. Kannattaa muistaa, että melko korkean varianssin pelissä on myös ostobonusmahdollisuus 75-kertaiseen hintaan. Ostobonuspelinä Cabin Crashers on siis hinnoittelun puolesta sieltä houkuttelevimmasta päästä.

Laadukas teos on kyllä kautta linjan, ja se toteuttaa erinomaisesti kauhuelokuvien kaavaa. Cabin Crashers on ihastuttavan simppeliä korkean volatiliteetin viihdettä sopivalla brutaaliudella. Toivoa sopii, että hautakivet ja vampyyrit ovat suotuisia näin Halloweenin aikaan. Quickspin ja Microgaming ovat muuten niin isoja pelivalmistajia, että jos omalta nettikasinolta ei löydy niiden pelejä, kannattaa vaihtaa osoitetta. Menestyksekästä, jännittävää ja hurjaa Halloweenia!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.