Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden ykköspelit viime kuukaudelta!
Elokuu on suosikkikuukausiani. Kesäkuista hallan vaaraa ei ole, sääskikausi on jo ohi, ja kuten maailman ärsyttävin laulu sen kertoo, sitä kesää on vielä jäljellä. Aikoinaan oli ihan sääntö, että seksihellekuukausien aikana nettikasinoille pelejä tuottavat pelistudiot vetävät lonkkaa.
Koventuneen kilpailun myötä tämä vuosikymmen on menty niin, ettei kukaan lepää enää laakereillaan. Uutta peliä pitää puskea kasinoille koko ajan, ja sehän näkyy toisinaan myös laadussa. Mennyt elokuu oli pelien laadun puolesta heikoimpia vuosikausiin.
Olisi liian helppo todeta, että pelien erinomaisuus on mielipideasia. Toki aina voi sanoa, että liki mikä vain samaan tarkoitukseen tarkoitettu tuote ajaa saman asian. Ladalla ja Lambolla on kuitenkin hintalapun lisäksi paljon muitakin eroavaisuuksia. Taiteen puolella voitaneen sanoa, että Schjerfbeckin maalaukset ovat hieman merkittävämpiä kuin setäpuoli Uolevin pienessä maistissa tuhertamat maisemateokset takapihan kompostialueesta.
Tästä saa mainion sillan kasinopeleihin, jotka ovat ehdottomasti taidetta nekin. Nostanpa viimeiseltä kuukaudelta ensiksi ne taideteokset, jotka ovat kuin ne perinnöksi saadut maalaukset. Juuri ne jotka eivät sovi millekään seinälle niin kauan, kun omissa silmissä näkö pelaa, ja joita haluaa pitää kellarin pimeydessä, ellei joku sukulainen eksy iltapäiväteelle.
Älä näihin peleihin ainakaan koske
Relax Gaming potee Ancient Tumblen jälkeistä krapulaa aika selkeästi. Bone Raidersin ja parin muun viime slotin perusteella nyt tulee pelkkiä väliteoksia tulevaisuuden suurten innovaatioiden edellä. NetEntin kohdalla en tiedä onko enää mitään, mitä odottaa. Evolution Gamingin tallissa NetEntin kohtalona on mitä ilmeisemmin ollut legendapelien oikeuksien luovuttaminen isolle pörssiyhtiölle. Gonzo ei toki vanhene koskaan.
Huonoudessaan yllä esiin nostamani pelit ovat pientä kamaa verrattuna yhteen suoranaiseen pyhäinhäväistykseen. The Lost Boys leffaa voitaneen pitää eräänlaisena sukupolvikokemuksena ainakin siellä kulttiosastopuolella. 1980-luvulla vampyyrit imivät vielä kyselemättä verta ja olivat kovasti murhanhimoisia. 2000-luvun alussa ilmiöksi muodostuneet vampyyrileffat ja -sarjat keskittyivät elämisen tuskan, parisuhteiden ja eksistentiaalisiin kriiseihin. Kylmän sodan maailmassa tällainen humpuuki ei olisi tullut kuuloonkaan.
Maailma oli hitaampi ja yksiulotteisempi aikoinaan, ja juuri tästä seniiliksi muuttunut Blueprint Gaming on ammentanut oman The Lost Boys -peliautomaattinsa kanssa. Yksinkertaisuus ja vanhojen pelien kierrättäminen pelimekaniikan ja ominaisuuksien puolesta on niin väkevää, että hävettää pelistudion puolesta. Nostalgian varaan ei voi kaikkia kortteja laittaa.
The Lost Boys on ainakin jossain määrin arvostettu ja tunnettu elokuva. Tämä 37 vuotta myöhemmin julkaistu slotti tekee kunniaa yhtä paljon kuin valtion lipun nostaminen puoliväliin ja väärinpäin salkoon.
The Lost Boysin lisäksi Pragmatic Playn Money Stacks kuuluu joko kivijalkakasinolle tai roskakoriin. Pragmaticilta tuli elokuussa ihan normaaliin tapaan muistaakseni kuusi uutta slottia. Tekijöitä tällä megastudiolla on sadoittain, joten volyymin valtavuus ei ole ihme. Laadun puute sen sijaan on. Satojen ja satojen nettikasinoiden Uutuudet-osastolla jos on oman firman pelejä käytännössä koko ajan, se varmasti syöpyy pelaajien mieleen.
Tämä taitaa olla Pragmatic Playn logiikka. Se myös tuntuu toimivan. Suomalaiset kasinopelaajat pelaavat kaikista eniten juuri tämän pelinvalmistajan peliautomaatteja. Kai se on sitten niin, että kun jotakin tuputetaan, niin menee läpi kyselemättä. Olisi kuitenkin toivottavaa, että useammin kuin parin kuukauden välein Pragmatic Play viitsisi yltää vaikkapa Hacksaw Gamingin tai Nolimit Cityn tasolle. Resursseista se ei varmasti ole kiinni
Paluu Gemixin psykedeelisiin universumeihin toimii
En tiedä onko syytä huoleen, mutta Play ’n Gon kohdalla tulee riemastuttua tätä nykyä silloin, kun pajalta putkahtaa päivitetty versio jostakin vanhasta klassikosta. Olemassa olevien fanien riemu on tällöin suuri, mutta en tiedä, miten on uusien pelaajien houkuttelemisen laita.
Gemix on onneksi sellainen slotti, jossa on tiettyä ajattomuutta. Tasolta toiselle etenevä hyvinkin videopelimäinen kolikkopeli sympaattisella, mutta näyttävällä audiovisuaalisella toteutuksella on pysynyt vuosikymmenen nettikasinoilla. Nimenomaan sellaisena pelinä, jota yksikään Play’n Gon pelejä tarjoava kasino ei ole myöskään piilottanut mihinkään.
Tämä on monien slottien kohtalo, mutta ei niiden, jotka ovat olleet näyttämässä suuntaa koko slottien evoluutiolle. Cluster Pays -pelit uudelle tasolle aikoinaan vieneellä Gemixillä on takuulla oma uskollinen fanikuntansa. Täytyy kuitenkin sanoa, että viime kuussa julkaistu päivitys oli ihan tervetullut lisä tähän pelisarjaan.
Gemix 100 on koko kesän peleistä ohittamattomampia. Aivot nyrjäyttäviä uusia peliominaisuuksia ei tarvitse odottaa, eikä niitä kukaan varmaan olisi toivonutkaan. Numeraali pelin nimen perässä paljastaa sen, että voittokertoimet voivat kohota sataseen asti.
Useiden eri wild-sadetoimintojen myötä tämän tason voittokertoimen napsuminen kohdalle pari kertaa putkeen tietää sellaisia voittoja, joista ei ensimmäisessä Gemixissä ollut tietoakaan.
Huomattavasti terävämmän visuaalisen kuvaston, ja entistä siistimpien eri tasoilta löytyvien universumien ohella juuri voittopotentiaali on Gemix 100:n uutta antia. Alkuperäisteoksen maltillinen volatiliteetti ei enää tänä päivänä tule kyseeseen. Uusi Gemix on tehty pitämään nimenomaan modernin ja aikaansa seuraavan slottiharrastajan mielenkiintoa yllä.
Tässä Play’n Go onnistuu eittämättä varsin hyvin. Ison riskin slotissa riittää pureksittavaa, eikä mahtipottien sensaatioita pääsee todistamaan koskaan liian usein. Tutkimukset ovat osoittaneet jo aikaa sitten sen, että pelaavan ihmisen dopamiinipiikki on aina silloin, kun tietää olevansa lähellä voittoa. Arvaamattomuus ja yllätykselliset myttyyn menemiset tulevat Gemix 100:ssa tutuksi.
Tämän olen itse huomannut pelattuani varmaan tuhannen kierroksen edestä tätä uutukaista. Gemix ei ole ainoa niin kutsutun 100-pelisarjan päivitetty klassikko. Viking Runecraftille tehtiin hiljattain sama kasvojenkohotus. Nerokasta ja pragmaattista toimintaa pelivalmistajalta.
Haiden paluu, Zeuksen salamat ja majavien metkut
Razor Sharkia ei suotta pidetä Push Gamingin menestystarinan tärkeimpiin kuuluvana palasena. Striimaajat ympäri maailman adoptoivat haipelin viitisen vuotta sitten. Näkyvyyden ja myyttisten voittoisten striimien myötä pahansuopa partaveitsihai osui pelaajien kaikkiin hermoihin vasaran tavoin ja suosio räjähti. Tämä oli yksi iso syy sille, miksi valtaosa pelintarjoajista veti omat johtopäätöksensä, ja ison riskin peleistä tuli valtavirtaa.
Jatko-osa Razor Returns oli vielä brutaalimpi peliautomaatti karun uhkapelitoiminnon ja ostobonustoimintojen myötä. Elokuussa julkaistu Razor Returns jatkaa haiden kunniakasta perinnettä, mutta se on edeltäjiään kevyempi mitä varianssiin tulee. Tämä näkyy samalla pienemmässä maksimivoiton potentiaalissa, muttei se menoa haittaa. Ehkä haiden oli hyvä vaihteeksi uida kasinoille vähän rennommin.
Razor Waysin nimi sen jo paljastaa. Voittolinjoja ei enää tujotella, sillä nyt ihmetellään voittotapojen nousua sfääreihin ylöspäin laajenevan ruudukon kautta. Tämä toki edellyttää pitkiä voittoparaateja, joita voi edistää peräti kolmella eri ekstrapanosvaihtoehdolla. Nämä tuovat peliin paljon lisää voittosaumoja, tai vähintään kihelmöiviä läheltä piti -tilanteita.
Razor Ways on lukuisten kalliimpien ostobonustoimintojen myötä erittäin monipuolinen slotti. Pelikokemuksesta voi tehdä omaan makuun ja budjettiin sopivan joka kerta. Uudistunut pelimekaniikka, Razor Reveal -bonuspeli, ja voittotavoiltaan sekä kertoimiltaan kohoava ilmaiskierrospeli takaavat sen, että jatko-osa on oikein onnistunut.
Elokuun loppupuolella nettikasinoille tipahti vielä pari muutakin kiinnostavaa slottia. Näistä 7×7 Zeus on takuuherkkua Gates of Olympuksen kaltaisen kolikkopelin ystäville. Laajeneva ruudukko tekee steroideilla pumpatusta Zeuksesta tutustumisen arvoisen Scatter Pays -elämyksen.
4ThePlayerilta ei ole tullut mitään kunnollista vuosiin. 7×7 Zeus saattaa hyvinkin olla se peli, joka kääntää vielä joitakin vuosia sitten edelläkävijöiden klaaniin kuuluneen pelintarjoajan kurssin. Samaa voisi toivoa myös Thunderkickille, jota yhä muistelen Birds on a Wiren sympaattisesta lintuhassuttelusta.
Uunituore Eager Beavers on niin sanotusti hyvän mielen peli, jossa majavien patona toimiva peliautomaatti voi paukkua miljoonan voittotavan mukaisesti. Ilmaiskierroksilla jyrsijät laulavat kuin oravat lapsille suunnatuilla perheystävällisillä levytyksillä. Saattaa repiä tosikon hermot riekaleiksi. Monipuoliset peliominaisuudet ja kohtuullisen hyvä maksimivoiton potentiaali saattavat kuitenkin toimia oivallisina porkkanoina kelle vain.
Syyskuuta tässä jo tosiaan eletään. Toivottavasti uusi vuodenaika tuo mukanaan innovatiivisempia slotteja nettikasinoille. Ennusmerkit ovat ainakin hyvät. Kaksi aika harmaata peliä elokuussa väkisin pusertanut Nolimit City palaa kuun lopulla takaisin kiven sisään. San Quentin 2: Death Row voi hyvinkin olla vuoden suuria tapauksia. Hacksaw Gamingin Octo Attackin peliautomaattia läiskivää mustekalaa odotan myös aika paljon.
Katsotaan muutaman viikon päästä, mitkä lopulta olivat syyskuun timanttisimmat kolikkopelit. Nyt kohti viikonloppua ja mielettömiä potteja. Onnea ja menestystä!
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?