
Kasinorakastajan blogi: ”Runkkarin” paluu ja muut uutuuspelit
Talvella valitetaan kylmyyttä ja kesällä kuumuutta. Koskaan ei kuitenkaan onneksi tarvitse valittaa siitä, että kasinoille ei tulisi riittävän houkuttelevia uutuuspelejä. Virtaus on niin voimakasta sorttia, että helposti saattaa mennä moni helmi ohi silmien. Ei hätää, olen kasannut kesäkuun parhaista sloteista jälleen kultaisen katsauksen.
Kesällähän ne kilot hankitaan, ja siksi osuvasti kesäkuun paras slotti on Nolimit Cityn Gluttony. Heikompia saattaa ruokarietastelu hirvittää, mikä on taas kerran Nolimit Cityn maineen kannalta lähinnä hyvä asia. Muut parhaimmistoon valikoimani kolikkopelit ovatkin sitten tunnettujen suosikkipelien jatko-osia.
Cash Truck 2 jatkaa siitä, mihin ykkönen jäi, mutta rajummin. Viking Runecraftin muistavat melkein kaikki, mutta Apocalypse on erittäin pätevää jatkumoa maagisten riimukivien parissa.
Play’n Go on käytännössä kesäkuun kuningas, sillä myös Sweet Alchemy 2 on parhaiden joukossa. Mahan täydeltä makeaa ja entistä isompia voittoja. The Wish Master Megaways puolestaan tuo takaisin peräti yhdeksän vuoden takaisen henkiolennon, jonka olikin mielestäni korkea aika nousta kuolleista. Nouseeko myös NetEnt? Sitä en uskalla tässä kohtaa ennustaa.
Gluttony – Verenpaine ja kaikki kehon arvot tappiin!
Gluttony tarkoittaa ahmimista, mitä yksikään ravintoterapeutti ei ole keskiajan jälkeen suositellut. Nolimit Cityn uutuuspelissä kalorien maksimointi on kaikki kaikessa, eikä nuivien kesäkauden laihduttajien kannata vaivautua.
Kuten paljon pelanneet hyvin tietävät, Nolimit Cityn pelit tunnetaan repäisevistä teemoista ja runsaista erikoisominaisuuksista. Täytyy myöntää, etten itsekään osaa täysin selittää, mitä joissain nimeltämainitsemattomissa Nolimit Cityn peleissä ylipäänsä tapahtuu. Siksi Gluttony on kuin vastaus toiveisiini.
Gluttony on pitkästä aikaa suhteellisen simppeli slotti, ainakin peruspelin osalta. Ilmaiskierroksilla mennäänkin sitten taas lujaa mitä älyttömimmän ahminnan piiriin. Nälkää näkeville on tarjolla kolme erilaista ostobonusmahdollisuutta, mutta koska viihdearvo on korkea, jaksaa peli viihdyttää jo astetta rajumman ravintolateemansa puolesta.
Peruspelissä pääsee nauttimaan Tumble-mekaniikasta, ja välillä symbolit tulevat normaalia isompina ja voittokertoimen kera. Pizzat, burgerit ja muut himoja herättävät herkut ahmitaan kunnolla bonuspeleissä, jotka vaihtelevat sen mukaan millaisilla scatter-symboleilla saa ilmaiskierrokset käyntiin. Pelaaja voi saada kahdeksasta tusinaan kierroksia, ja voittokertoimet voivat parhaimmillaan keikkua nelosen tietämillä. Tietysti mukana menossa on myös kastikesymboli, joka pursottaa kertoimia paremmiksi.
Ekstrakierrokset ovat tarpeen, jos isoja voittoja mielii, mutta maksimivoiton voi käytännössä napata vain kolmen kultaisen scatterin avulla starttaavassa FEDCON 1 -bonuspelissä. Crosslink Wins -mekaniikka on uusi keksintö, jossa voitot menevät ristiin rastiin kahdeksan erillisen kelan kautta ja niin, että keskellä oleva ahmatti on niissä mukana. Kannattaa testata, niin tämä hauska uusi tuttavuus hahmottuu paremmin. Tämä slotti sopii kesään kuin Juti grillin taakse, ja allekirjoittanutta porsasteleva konsepti viihdyttää suunnattomasti.
Raharekan, riimukivien, lampun hengen ja alkemistin toinen tuleminen
Kesäkuu oli tosiaan jatko-osien kulta-aikaa. Poikkeuksellista ei ole, että pelisarjoja jatketaan vuodesta toiseen. Poikkeuksellista on kuitenkin se, että niin monta hyvää tuli kerralla nettikasinoille.
Raharekalla tarkoitan tietenkin erinomaista Cash Truck kakkosta. Quickspinin kaikkien aikojen parhaisiin kuuluva slotti sai alkuperäistä vieläkin paremman version kutkuttavine ostobonustoimintoineen. Voittopotentiaali on noussut merkittävästi, ja toisaalta audiovisuaalinen kokemus on vieläkin upottavampi. Kaahaus tiellä rekkaa seuraten saavuttaa ihan tajuttomat mittasuhteet, kun kolmen kierroksen Truck Raider -bonuspelin muuttujat sekoittavat pottien takaa-ajoa. Tuskin yksikään bonuspeli aiheuttaa vastaavia rytmihäiriöitä ja räjähtävän sensationaalisia momentteja.
Mielestäni niin ikään edeltäjäänsä parempi on myös Viking Runecraft Apocalypse. Tiedän kyllä, että alkuperäisellä ”Runkkarilla” on mielettömästi faneja, mutta vahvasti suosittelen testaamaan myös uutukaista. Cluster Pays -pelimekaniikan osalta parhaimmistoa edustavassa viikinkiseikkailussa liikutaan arktisilla vesillä, mutta entistä runsaammat erikoisominaisuudet saavat kyllä hien pintaan. Symbolien kerääminen mittareihin on käsittämättömän koukuttavaa, eikä Play’n Gota käy vanhan toistosta syyttäminen.
Ei edes Sweet Alchemy 2:n kohdalla. Karkkimaailmasta kuuluu jälleen kummia, kun alkemistinoitien ykköspappi tekee taikojaan. Tällä kertaa automaatti kasvaa Cluster Pays -periaatteen mukaisesti tulleiden rymisevien pottien avulla. Samalla ikään kuin nakerretaan ruudukon ympärillä olevaa suklaalevyä huiviin. Kun suklaatit on tuhottu, pääsee bonuspeliin, jossa nautitaan megakokoisista symboleista. Sokerihumala menee tappiin, kun voittokerroinpyörää pääsee bonuspelin päätteeksi alkemistin avulla pyöräyttämään.
Jatko-osissa on aina oltava edeltäjään verrattuna tykimpi voittopotentiaali. Täsmää yllä mainittujen lisäksi myös The Wish Master Megawaysiin. Lampun henki on huikea sankari, joka edellisen kerran avitti pelaajia pottien metsästyksessä vuonna 2014. NetEntin todellisista kulta-ajoista on melkein yhtä kauan, mutta vanhan klassikon fanina viihdyin erinomaisesti myös tämän Megaways-version parissa. Ilmaiskierroksia ei ole, mutta kukin saatu lamppu-scatter tietää aina viiden kierroksen ajaksi wild-myräkkää. Huikeimmillaan peli on silloin, kun on kolme taikalamppua samaan aikaan käytössä.
27 000-kertainen maksimivoitto ilman varsinaisia ilmaiskierroksia edellyttää sellaista lamppusirkusta, jota en itse ole valitettavasti vielä kokenut. Kesäkuun parhaiden pelien parissa menevät tämän viikonlopun kasinotuokiot. Ihan koko aikaa ei nimittäin rannallakaan herkkänahkaisena uskalla lojua. Onnea ja menestystä peleihin!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Rahaa netissä kerännyt Helena Koivu avautuu: ”Älä anna kenenkään varastaa…”
- Martina Aitolehden uusi ilme: värjäsi tukan ja kävi ottamassa pistoksia kasvoihinsa
- Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi lapsena tunnetussa mainoksessa – muistatko tämän?
- Nyt on kuuma! Erika Vikman poseeraa lyhyissa shortseilla peppu pystyssä
- Seiska: Maria Kuusiluoma etsii itselleen yöseuraa: ”Miksi peittäisin itseäni?”
- Vappu Pimiä julkaisi yläosattoman raskauskuvan: ”Oli aika ihana elämänvaihe”
- Susanna Penttilä leikkii rivosti ruskealla banaanilla: ”kypsempää banaania”
- Tältä Rita Niemi-Manninen näytti pikku lapsena – suloinen yhteiskuva isosiskon kanssa!
- Iida Vainio sai Archien tekemään jotain poikkeuksellista: ”Kaiken takana on nainen”
- BB-Sofian bileasu ei jätä mitään arvailujen varaan – poseerasi töhrityssä vessassa
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!