Ikäisekseen siisti ja toimintavarma pakkaus

Morjens mikä vuosi tää on ollut tähän mennessä. Kaikki alkoi lähinnä mustana painajaisena, joka ei vaan halunnut loppua. Näin jälkeenpäin tajuan olleeni täysin autopilotilla; lapset kouluun, työhommat, lapset koulusta ja lasten iltahommat ja sit nukkumaan. Jotenkin kaikki elämässä meni palasiksi ja minulta loppui voimat henkisesti ja fyysisesti. En ole koskaan aiemmin elämässäni kokenut mitään vastaavaa, vaikka loppuunpalaminen onkin tullut tutuksi. Mutta tämä oli erilaista. Tässä oli kyse pysähtymisestä sen äärelle, missä olen nyt, miksi olen tähän tullut ja mitä tästä eteenpäin. Suorittajakeskeisenä ihmisenä suoritin päiviä menemään, kunnes eräänä kauniina päivänä kroppa sanoi seis ja löysin itseni sairaalan pedistä tulehdusarvojen noustua huippulukemiin. Stressi kuulemma. Loppuunpalaminen.

Kevään aikana kypsyi ajatus palata takaisin Espanjaan. Tai oikeastaan olen ollut palaamassa joka syksy, mutta viime syksynä koronan toinen aalto sai minut pysymään Virossa. Tämän sirkuksen siirtäminen on jo itsessään niin suuri ponnistus, ettei sitä ihan käden käänteessä edes realisoida. Voin sanoa, että usko meinasi oikeesti loppua taas kerran, kun yritin organisoida asioita, ihmisiä ja eläimiä eri kuljetuksiin, laukkuihin eri asioita, hoitaa tarvittavia eläinlääkärin papereita ja ihan viimeisenä omia vaatteitani johonkin kassiin. Aikaahan oli kokonaiset kaksi päivää. Vielä lentokentällä katsoin pakokauhulla kamojani miettien kuumeisesti, onko minulla edes yksiä shortseja mukana, koiran passia ja saanko koiran kuljetuskopin kasattua. Olin viimeinen koneeseen astuja ja sain kuulla kunniani siitä, kuinka olin jättänyt kaikki viimeiseen minuuttiin. Purin huulta ja mietin etten sano mitään, kunhan pääsen kaksosten kanssa koneeseen, johon koirani on jo mennyt ja pääsemme Espanjan kamaralle. Loppusirkus tulee myöhemmin hevosrekalla perässä ja se onkin jo aivan toinen tarina.

Ensimmäinen viikko Espanjassa meni totaalisessa sumussa. Väsymys, stressi ja ihan kaikki tipahti harteilta. Nukuin ja nautin hiljaisuudesta, lämmöstä, samettisista illoista, aurinkoisista aamuista. Itse asiassa mielestäni Espanjassa ihan parasta onkin aamuaurinko. Päivä päivältä elämä alkoi mennä samoihin tuttuihin uomiin kuin ennenkin ja nyt kolmen viikon jälkeen tuntuu kuin en olisi tässä välissä missään muualla ollutkaan.

Viime kesän lopulla olimme tyttöjen kanssa asuntoautoreissulla ja meillä oli t-paidat, joissa luki ”Ikäisekseen siisti ja toimintavarma pakkaus”. Tämä teksti oli asuntoautomme vuokrailmoilmoituksessa ja totta kai painatimme tekstin t-paitoihin. Tuohon lauseeseen kiteytyy paljon. Me ei olla enää täällä kokeilemassa siipiämme, vaan moneen kertaan siipemme polttaneena silti edelleen kokemassa ja tekemässä elämänmakuista elämää. Se mistä tähän tulin, ne asiat jotka pysäyttivät ja veivät terveyden äärirajoille, toivat minut takaisin Espanjaan. Rakastan tätä seikkailua jo nyt.