Selaustagi Tag

kuulokkeet

Lahjavinkkejä isänpäivän ja joulun koviin paketteihin

Sunnuntain isänpäivä sekä vuoden juhlista suurin eli joulu ovat tärkeitä ajankohtia, joita usein juhlistetaan hauskoilla, tärkeillä tai muutoin mukavilla lahjojilla. Alle on koottu muutamia ajankohtaisia lahjaideoita, joista voi innostua…

Lahjaidea: Kovia paketteja isänpäivään ja pukinkonttiin

Alati synkkenevään loppuvuoteen tarvitaan muitakin valopilkkuja kuin kynttilät ja jouluvalot. Yksi keskeisistä valontuojista on tietenkin joulu hyvine ruokineen, ystävineen, sukulaisineen ja tietenkin lahjoineen. Myös ylihuomenna…

Näin tuot musiikin vaivattomasti talviliikuntaan

Tämän talven kauan odotettu lumi saapui vihdoin myös eteläiseen Suomeen. Moni kaivoikin sukset esiin hyödyntääkseen lumipeitteet hiihtoladuilla tai otti luistimet esille käydäkseen jäällä pelaamassa jääkiekkoa tai muutoin luistelemassa.…

Suomalaismiehen myynti-ilmoitus hämmästyttää Facebookissa

Atte-niminen suomalaismies julkaisi Facebookissa ilmotuksen, jolla hän myy muun muassa puhelinta ja kuulokkeita. Erikoisen asiasta tekee se, että miehen sanojen mukaan tuotteet ovat uusia ja käyttämättömiä. Siitä huolimatta tuotteet ovat…

Mitä ihmettä?! Penis pelasti pyöräilijän hengen!

41-vuotias mies kuunteli musiikkia kuulokkeilla, kun raju ukonilma yllätti. Lääkärin mukaan mies selvisi salamaniskusta kuin ihmeen kaupalla. Zoran Jurkovic ajoi pyörällä salaman iskiessä. Hän oli kiinnittänyt pienen taskuradion vyölleen.…

Katu-uskottavat kuulokkeet on arvottu – tässä voittajat!

Metropoli.net on arponut kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken yhteensä 6 kpl upeita ja katu-uskottavia kuulokkeita! Voittajat: Mustat WeSC M10 tulppakuulokkeet: Seppo H, Helsinki Punaiset WeSC M10 tulppakuulokkeet: Minna K, Nokia…

Vaatemerkiltä katu-uskottavia kuulokkeita

Kuulokkeiden katu-uskottavuus nousi uudelle tasolle, kun vaatemerkki WeSC loi kuulokevalmistaja SMS Audion kanssa uudet tyylikuulokkeet. Maailmankuulu katuvaatemerkki WeSC (WeAretheSuperlativeConspiracy) on aloittanut yhteistyön…

Musiikkia kodin kaikille korvapareille

Moni muistaa elävästi ajan, jolloin kodeissa oli yhdet kotistereot ja ne oli sijoitettu useimmiten olohuoneen kirjahyllyyn. Suosikkimusiikin kuuntelusta kiisteltiin perheen kesken ja ainakaan nuorisolla ei ollut mahdollisuuksia oman…

Uuden sukupolven Aurvana Live!2 -musiikkikuulokkeet

Tietokoneisiin ja internetiin liitettävien digitaalisten viihdetuotteiden maailmanlaajuinen markkinajohtaja, Creative Labs tuo markkinoille legendaaristen Aurvana Live! -kuulokkeiden uudistetun mallin. Vuonna 2007 julkistetut ja jo…
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!