Elokuva-arvio: The Girl In the Spider’s Web (Blu-ray)

David Lagercrantz jatkoi Stieg Larssonin kuoleman jälkeen suositun Millennium-trilogian tarinaa kirjoittamalla jatko-osan Se mikä ei tapa (Det som inte dödar oss), englanniksi The Girl in the Spider’s Web.

David Fincher ohjasi vuonna 2011 Larssonin ensimmäisestä kirjasta elokuvan The Girl with the Dragon Tattoo, jonka jälkeen trilogian kaksi seuraavaa tarinaa nähtiin vain ruotsinkielisinä elokuvina.

Sarjan neljäs tarina The Girl in the Spider’s Web esittelee nuoren ja lahjakkaan hakkerin Lisbeth Salanderin (hieman trilogiasta muutettuja) lapsuuden taustoja, mutta ennen kaikkea kyseessä on toiminnantäyteinen elokuva, jossa älykkäästä hakkerista onkin kehkeytynyt James Bondin ja Jason Bournen kaltainen karski monitaituri, joka laittaa vastustajat nippuun tappavalla varmuudella. Uusi ja kovempi Salander tietenkin selviää kaikesta mitä pahikset ja hänen menneisyytensä hänen tielleen heittävät. Henkisesti vaikeimmat välienselvittelyt Lisbeth joutuu kuitenkin käymään uudelleen löytämänsä sisaren kanssa.

Lisbeth Salanderia elokuvassa esittää varsin mainiosti  The Crown -tv-sarjasta Golden Globen voittanut Claire Foy, joka on yhtä vakuuttava kuningattarena kuin kovanaamaisena Salanderinakin.

Foyn uskottavasta esityksestä huolimatta elokuvan tarina ei yllä trilogian tasolle synkkyydessä eikä realismissa. Trilogiasta tuttu Millennium-lehden toimittaja Mikael Blomkvist on jälleen mukana, myös eri esittäjän myötä, eikä hänen roolinsa tällä kertaa ole kovin mieleenpainuva.

Painottuminen toimintaan ja ydinaseita ohjailemaan kykenevän laitteen metsästykseen on näyttävää, mutta vie elokuvan sellaiseen suuntaan, joka ei välttämättä trilogian faneja miellytä. Toiminta on toki tyylikästä ja hienosti kuvattua, mutta se ei yllä James Bondien ja kumppanien tasolle. Talvinen Ruotsi sopii toki elokuvan ympäristöksi hyvin ja toimintaefektit ovat vaikuttavia, kuten auton aito suistuminen täydellä vauhdilla maantieltä metsään. Lisämateriaaleista näkee tarkemmin, miten näyttävimmät toimintakohtaukset toteutettiin.

The Girl in the Spider’s Web on Hollywood-tyylinen toimintatrilleri, jonka kyllä katsoo varsin viihdyttävänä kokemuksena kerran, mutta toista katselukertaa se ei välttämättä ihan heti herättele. On kuitenkin piristävää nähdä välillä muitakin naispuolisia toimintatähtiä kuin tietyt peleistä sekä sarjakuvista tutut hahmot ja supersankarit.

Julkaisupäivämäärä: 25.3.
Lajityyppi: Toiminta
Kesto: 1 h 55 min
Tuotantovuosi: 2018
Ikäraja: 16
Formaatit: 4K Ultra HD, Blu-ray, DVD

Lisämateriaalia:
Deleted scenes with filmmaker commentary, All about the stunts, Creating the world: the making-of, Commentary with director Fede Alvarez and screenwriter Jay Basu, Claire Foy: Becoming Lisbeth, Secrets of the Salander sisters.