Kiroillaanko Pyhimyksen uudessa kappaleessa kaikkien aikojen eniten? Tsekkaa!
”Edellinen levy oli paskaa, sitä edellinen paskaa, kaikki ne on paskaa!”
Näin julistaa Pyhimys 38-vuotissyntymäpäivänään 28.10. julkaisemallaan toisella singlellä ”v!@%#mikko” 3.1. julkaistavalta Mikko albumilta. Uusi kappale käsittelee Pyhimyksen kyllästymistä omaan artistiprofiiliinsa ja musiikkimaailman luomaa illuusiota kohtaan. Biisissä kuullaan myös tiettyä kirosanaa ehkä enemmän kuin yhdessäkään suomalaisessa kappaleessa tätä ennen.
– Biisi kertoo siitä miltä tuntuu olla minä.
– Lähetään nyt siitä, että oma naama vituttaa. Vasta nyt? Ei, kyl mä oon aina ollu ärsyttävä, mutta nyt se tulee vastaan niin monessa paikassa, niin magnituudi on bulimpi.
– Ehkä mä jotenki kierosti tavallaan pyrin siihen, että ihmiset kyllästyis muhun yhtä paljon ku mä itseeni, niin sit ois vapaa, hahahahah, Pyhimys kommentoi uutta biisiään.
Kappale on Väinön Walleniuksen sävellys, joka on säveltänyt myös hitit ”Jättiläinen” ja ”Kynnet kynnet”.
– Väinö tuntee mut niin hyvin, ettei ikinä tarjoo mulle mitään samanlaista mitä ollaan jo kertaalleen tehty. Wallenius yhdisteli biisissä mulle kahta tärkeetä artistia, Leevi and the leavingsiä ja Eminemiä. Sainkin kuunneltavaksi tiedoston, jonka nimi oli Leevinem.mp3, Pyhimys sanoo.
– Mulle tärkeimmät jutut räpissä julkaistiin 2000-luvun alussa. Silloin musa oli myös provosoivampaa, nyt se on mun mielestä tylsää.
Biisille julkaistiin Luodo Median tekemä näyttävä musiikkivideo, jossa vierailee 38 cameoroolia mm. jääkiekkoilija Marko Anttila, journalisti Oskari Onninen, artisti Tuure Boelius ja toimittaja Katja Ståhl. Katso video alta!
Lähde ja kuva: Universal Music
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”