Herra Ylppö on jälleen aktivoitunut yhtyeensä Maj Karman kanssa.
Bändin uusin albumi 101 Tapaa Olla Vapaa on kerännyt hurjan määrän kehuja ja positiivista palautetta. Vuosikymmeniä suomirockin kentällä temmeltänyt Ylppö on olemukseltaan hieman väsynyt, mutta silti bändiasioihin todella tyytyväinen.
– Elämä on tällä hetkellä ihan päin mäntyä, mutta ei siitä sen enempää. Bändi kuitenkin voi hyvin ja on helvetin kiva lähteä kiertämään Suomea taas, Ylppö toteaa.
Uusi albumi on kenties parasta Maj Karmaa koskaan. Ylppö kertookin, että on hieman yllättynyt levyn yltiömäisistä kehuista.
– Albumista on kuulunut pelkkää hyvää ja se on hämmentävää. Useat ovat sanoneet, että se sisältää jotain sellaista taikaa, mitä meiltä ei olla ennen kuultu, Ylppö kertoo.
Yhtye on perustettu jo vuonna 1992, mutta nousi koko kansan tietoisuuteen vasta tämän vuosituhannen alkupuolella. Tuntuuko, että vuodet ovat vierineet nopeasti?
– En oikein osaa sanoa. Totta kai elämä tuntuu aina menevän kuin siivillä, siinä on se hyvä asia, että nyt sitä osaa luottaa itseensä. Pitkä ura tuo mukanaan sen, että uskoo yhä enemmän ja enemmän omiin tekemisiin. Lopulta kuitenkin mä oon edelleen se sama nuori jäbä, joka istuu baareissa ja toivoo, että jotain siistiä tapahtuu, sanoo Ylppö.


Ylppö on toiminut sekä Maj Karmassa että sooloyhtyessään Herra Ylppö & Ihmiset, joka on myynyt Suomessa kultaa. Miehen osaaminen ei kuitenkaan jää pelkästään musiikkiin, vaan Ylppö toimii esimerkiksi juontajana Radio Rockilla Jone Nikulan kanssa kesäisin ja on kuvittanut useiden yhtyeiden kansia sekä kansilehtiä. Yksi asia, jossa Ylppö on saanut suurta mainetta ja kunniaa, ovat musiikkivideot, joita mies on ohjannut useille eri yhtyeille, kuten esimerkiksi suomirockin ylpeydelle Haloo Helsingille.
– Oon tehnyt Haloo Helsingin kanssa usean videon ja niiden kanssa työskentely on kivaa ja ammattitaitoista. Yleensä ne ovat olleet pelkkiä soittovideoita, mutta tämä uusin, ”Texas”-video, joka on tehty Haloo Helsingin ja JVG:n kanssa, on hieman friikimpi. Sain siihen lopulta vapaat kädet tehdä mitä haluan ja siitä tuli loistava, Ylppö hehkuttaa.
Mies on muiden töiden ohella kirjoittamassa myös ensimmäistä runokirjaa.
– Sain Sammakko-kustantamolta mahdollisuuden tehdä runokirjan, joten kirjoitan sitä nyt. Aki Kaurismäki sai hommattua mulle työhuoneen Karkkilasta, josta käsin yritän sitä työstää.
Kiitämme Herra Ylppöä haastattelusta, mutta vielä yksi juttu: Mitkä kolme asiaa ovat sellaisia, joita mies tarvitsee päivittäin?
– Kuppi helvetin vahvaa kahvia, rauhoittavia lääkkeitä ja kosketusta olevaisuuteen! Ylppö naurahtaa.
Tsekkaa yhtyeen kiertueaikataulut osoitteesta www.majkarma.fi!


Kuvat: Instagram / Herra Ylppö