Royal Blood Suomeen heinäkuussa – maailman kovin rock-duo? Kuuntele täältä!
Rockmaailman kuumimpiin nimiin lukeutuva Royal Blood saadaan pitkällisen odotuksen jälkeen ensimmäiselle omalle keikalleen Suomeen. Vaikuttavista live-esiintymisistään tunnettu brittiduo nähdään Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 30. heinäkuuta. Lipunmyynti kesän keikalle käynnistyy perjantaina 26. huhtikuuta Ticketmasterissa.
Brightonissa perustetun Royal Bloodin noste on ollut ilmiömäinen aina perustamisvuodestaan lähtien. Vuonna 2013 Mike Kerrin ja Ben Thatcherin perustama Royal Blood kiinnitettiin Arctic Monkeysin managementin edustukseen, signattiin kansainvälisen levy-yhtiön rosteriin ja keräsi ylistyksiä Dave Grohlin, Jimmy Pagen ja Matt Heldersin kaltaisilta rock-suuruuksilta.
Royal Blood koostuu kahdesta kaveruksesta, rumpali Benistä ja solisti Mikesta, joka hoitaa riffiliidauksen pääasiassa bassolla. Yhtye nousikin rockmaailman huulille aggressiivisen pauhaavista live-esiintymisistään vaikuttavalla duo-kokoonpanollaan. Vuonna 2014 Royal Blood hullaannutti yleisöjä maailmankuuluilla Glastonbury-, SXSW-, Radio 1’s Big Weekend -festivaaleilla. Vakuuttavan lavakarisman lisäksi suosiota kirvoittivat hittisinkut ”Out Of The Black”, “Little Monster”, “Come On Over” sekä “Figure It Out”. Duon ”Royal Blood” -debyyttialbumi ilmestyi elokuussa 2014.
Tsekkaa alta kekseliäät ja hyvin väkivaltaiset musiikkivideot kappaleista ”Figure It Out” ja ”Out Of The Black” (K18).
Royal Blood julkaisi toisen albuminsa How Did We Get So Dark? vuonna 2017, jolloin yhtye nähtiin myös ensimmäistä kertaa Suomessa Ilosaarirockissa. Nyt bändin suomalaisfanien pitkällinen odotus saadaan päätökseensä, kun yhtye saapuu vihdoin ensimmäiselle omalle keikalleen Helsingin Kulttuuritaloon.
Konsertti:
Royal Blood (UK)
Ti 30.7.2019 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18
Liput:
Myyntiin pe 26.4.2019 klo 11 Ticketmasterista
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja