Kuva: Nelonen Media
Diili -ohjelma tekee paluun – potkuja jakelee nyt Suomen suosituin radioääni
Suosittu Diili– ohjelma palaa Neloselle ja Ruutuun ensi vuonna. Aiemmin ohjelmassa potkuja jakeli liikemies Hjallis Harkimo. Uudella kaudella Hjalliksen saappaisiin astuu radiojuontaja ja yrittäjä Jaajo Linnonmaa.
Linnonmaan neuvonantajina toimivat hänen hänen pitkäaikainen yhtiökumppaninsa Toni Lähde ja Jungle Juice Bar -yrityksen perustaja Noora Fagerström. Kolmikko etsii ohjelmassa Linnonmaan yritysimperiumiin kehitysjohtajaa.
– Mulla on tällä hetkellä viisi yritystä ja muutama pöytälaatikossa odottamassa tekijää. Lisäksi istun useamman firman hallituksessa. Kaikki yritykseni ovat hyvin eri aloilta ja kun siihen lisätään vielä mediakanavani, niin aika leveällä skaalalla pitäisi tähän tehtävään haettavalta henkilöltä löytyä kiinnostusta ja osaamista, Linnonmaa avaa bisneskuvioitaan Iltasanomille.
Diili-kilpailijat yrittävät vakuuttaa Linnonmaan neuvonantajineen kuukauden mittaisessa kilpailussa, jossa mitataan kilpailijoiden bisnestaitoja ja kykyjä. Voittajalle on tarjolla vakituinen työpaikka kehitysjohtajana Jaajon rinnalla.
Kilpailijahaku on käynnissä osoitteessa nelonen.fi/osallistu ja kuvaukset alkavat jo tämän vuoden lokakuussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”