Diilistä ensimmäisenä pudonnut henkilö tuli täytenä yllätyksenä katsojille – kommentoi asiaa nyt somessa: ”Kaikki munat samaan koriin”
Huippusuositun Diili-ohjelman ensimmäinen jakso sai eilen dramaattisen päätöksen, kun Jaajo Linnonmaa päätyi pudottamaan kisasta yllätysnimen.
Johtoryhmässä nähdään vaivaantuneita hetkiä, kun Linnonmaa pitää puhuttelun 25-vuotiaalle tapahtuma-alan yrittäjälle Axel Jäntille. Puhuttelu on seurausta Jäntin epäkohteliaista sanomisista. Jäntti on ohjelmassa kuvaillut 43-vuotiasta kanssakilpailijaansa Tiina Heikkaa ”joukkueen heikoimmaksi lenkiksi” ja ”vanhukseksi” tämän iän vuoksi.
Noora Fagerström haluaa tietää, mitä Jäntti tarkoitti kommenteillaan.
– Niin, hyvä kysymys. Ehkä siihen tilanteeseen se, että meillä oli tekemisen meininki muilla, ja Tiina halusi väkisin tuoda itseään esille. Ehkä väärässä paikassa tuli innostus järjen edelle, niin kuin kävi vähän kaikilla muillakin, Jäntti pohtii.
Tähän Linnonmaalla on antaa tiukka palaute.
– Minä vain sanon sinulle, että minä olen vanhempi kuin Tiina, Linnonmaa tokaisee.
– Useimmiten, kun tulee neuvoja ja aina silloin tällöin välillä potkujakin, niin ne useimmiten tulee niiltä vanhuksilta, koska he ovat useimmiten sellaisessa asemassa firmassa, että he ovat olleet siellä vähän pidempään kuin sinä, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jäntti joutuu kiusalliseen tilanteeseen.
– Axel, sinä saat potkut, Linnonmaa täräyttää.
Ohjelman tultua ulos telkkarista kommentoi Jäntti potkujaan omalla Instagram-tilillään.
– Lyhyt, mutta sitäkin hauskempi kokemus! Kaikki munat samaan koriin ja tulos tai ulos tarkotti tänään meikäläisen osalta, että ulos! Vähän niinku Sointu Borgin sääntöjä kunnioittaen: ”Älä jumalauta Axel ota ekassa tehtävässä projekti johtajan roolia, koska siinä käy kylmät!” Jäntti kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
– Mieletön setti ja isosti otettu, että mahtu mukaan noin kovaan 14 päiseen poppooseen! hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Postauksessaan Jäntti kiittää muita kisaajia, tuomaristoa sekä ohjeman tuotantotiimiä.
Loppuun hän on lisännyt mystisen viestin silmää vinkkaavan emojin kera:
– Oliks Jäntin kausi lopullisesti siinä? Kantsii tsekkaa neloselta kevään mittaan mitä tulevan pitää.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet