Elina Gustafsson tekee TTK-kilpailussa historiaa: ”Tämä on käsittämättömän suuri kunnia”
Nyrkkeilijä Elina Gustafssonin seurassa ei tule tylsää – oli kyseessä sitten ottelukehä tai Tanssii tähtien kanssa -parketti. Syksyllä 2020 menestyksekkään urheilu-uransa lopettanut luonnonvoima kuvaileekin itseään heti suorilta ’villieläimeksi, joka elää vaistollaan’.
TAUSTAA:Heidät nähdään Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa – parketilla nähdään ensimmäistä kertaa naispari!
– Olen seikkailija ja elämään heittäytyjä. Olen myös elämäntanssija! Toisin sanoen hypin ja heilun koko ajan, mutta minulla ei ole hajuakaan, osaanko oikeasti tanssia, Elina kertoo MTV3-kanavan tiedotteessa.
Ilo pursuaakin ulos joka solusta. Vahvuutenaan TTK:ssa Elina pitää rytmitajua, joka on ensisijaisen tärkeää nyrkkeilyssä. Ammattiurheilijana myös kilpailuviettiä löytyy. Elina tietää kuitenkin, että liian kova voitontahto on pahimmillaan kahlitsevaa. Tärkeintä on vapaus ja nautinto – myös tanssissa.

Mahdolliset haasteet sen sijaan liittyvät ainakin jalkineisiin, sillä korkokenkiä ei urheilijan jalassa ole nähty juuri koskaan. Nähtäväksi jää, joutuuko Elina kohtaamaan suurimman kauhunsa korkojen muodossa. Elina on Suomen TTK-historian ensimmäinen same sex -kilpailija tanssiopettajanaan Ansku Bergström.
– Tämä on käsittämättömän suuri kunnia. Olen tehnyt paljon epäkiitollistakin duunia urheilun puolella seksuaalivähemmistöjen ja monimuotoisuuden esiintuomisen puolesta. Pidän tätä palkintona siitä, Elina riemuitsee.
Ansku Bergström odottaa tulevaa opettajan pestiään ja parin yhteisiä tansseja innolla.
– Elina on sporttinen, iloinen ja todella energinen tyyppi. Luvassa on aikamoinen show, Ansku summaa.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelma alkaa sunnuntaina 29.8.
Lue myös:
TTK-valmentaja Ansku Bergström poseeraa alasti: ”Minulla on voimakkaat lihakset ja pitkät raajat”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne