
Ensitreffit alttarilla -suosikkipari paljastaa, miksi haki ohjelmaan – taustalla vaikeita tuntemuksia: ”Oli pitkä kuiva kausi”
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ihastuttaneet Niina ja Lari kertovat Instagramissa kuulumisiaan innokkaille seuraajilleen. Pariskunta vastaa Instagram Live -videolla faniensa kysymyksiin, joita on heidän mukaansa tullut runsaasti.
Syksyllä nähdyn kauden jälkeen oli koko Suomelle selvää, että Niina ja Lari ovat kuin luodut toisilleen. Pariskunnalla meni hyvin ohjelman alusta saakka, ja he muuttivat nopeasti saman katon alle yhteiseen kotiin.
Nyt pariskunta paljastaa, että heidän suhteensa voi edelleen loistavasti. Hyvä boogie on. Tavallista arkea elämme. Tässä on hyvä, luottavainen ja turvallinen ympäristö, kaksikko kertoo hymyillen tuoreella videollaan.
Joulun Niina ja Lari aikovat viettää perheen ja sukulaisten kesken. Ensin he lähtevät jouluaattona Niinan äidin luokse Riihimäelle ja joulupäivänä pari siirtyy Larin isälle.
– On ilo ja onni, että pääsemme istumaan valmiiseen pöytään. Olemme saaneet olla aika stressivapaasti, Niina iloitsee.
Eräs seuraaja haluaa tietää, mikä sai Niinan ja Larin hakemaan mukaan Ensitreffit-ohjelmaan.
Lari sanoo, että hänen läheisensä kannustivat häntä lähtemään etsimään ohjelmasta tulevaa elämänkumppaniaan.
– Minua pyydettiin hakemaan. Hakukaavakkeessa kysyttiin todella hyviä juttuja, syvällisellä tasolla, hän kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lari mielestä on hienoa, kuinka ohjelmassa kannustetaan hakeutumaan terapiaan ja tuetaan paljon parin yhteistä matkaa. Hänelle oli tärkeää, että tuotantotiimi painotti jokaista yksilöä ottamaan itse vastuunsa itsestään.
Niinalla taustalla oli puhtaasti yksinäisyys, joka oli aiheuttanut hänelle vaikeita tuntemuksia.
– Olin pari vuotta ollut sinkkuna. Ajat olivat vaikeat. Takana oli pitkä kuiva kausi, Niina naurahtaa.
– Siinä oli myös pitkää yksinäisyyttä takana. Kaksi vuotta olin ollut sinkkuna.
Sinkkuaikoina Niina otti kaiken ilon irti itsetutkistelusta, mikä oli hänelle tärkeä prosessi. Lopulta hän kuitenkin kyllästyi jatkuvaan Tinderin selaamiseen.
– Näin mainoksen ohjelmasta ja puhuin siskon kanssa puhelimessa. Sanoin, että hitsi laitan hakemuksen. Systeri innostui heti, Niina kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kun Niina alkoi täyttämään hakulomaketta, hän keskeytti sen hetkeksi ja ajatteli ettei haekaan mukaan ohjelmaan. Kysymykset tuntuivat hänestä liian henkilökohtaisilta. Myöhemmin Niina kuitenkin päätti unohtaa pelkonsa ja haki rohkeasti mukaan ohjelmaan.
– Siitä se sitten lähti. Oli kuitenkin hyvin kaukainen ajatus, että tämä menisi näin pitkälle, nainen summaa.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki