IL: Jare Tiihosen yllätyspaluu julkisuuteen: ”Hän luuli menevänsä syvähaastatteluun”
Ex-räppäri Cheek eli Jare Tiihonen tekee yllättävän paluun julkisuuteen, kun mies nähdään yllätettävien joukossa Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelman uudella kaudella. Uusi kausi alkaa 13. helmikuuta MTV3-kanavalla.
Ohjelman juontajana toisella kaudella jatkava Marja Hintikka paljastaa Iltalehdelle, että Tiihonen luuli tulevansa kokonaan toiseen ohjelmaan.
– Hän luuli menevänsä syvähaastatteluun keskusteluohjelmaan. Se oli jännittävä tilanne, että sanooko hän, että ei käy. Mutta sen verran voin paljastaa, että siitä tuli ihana juttu, Hintikka kertoo.
Tiihonen on urallaan laittanut kaikkensa likoon ja tehnyt mahdottomiksi luultuja asioita, joten Hintikasta tuntui ihanalta olla mukana yllätyksessä.
– Hän on itse antanut niin paljon suomalaiselle musiikkimaailmalle. Tuntui ihanalta, että hän sai sen hetken, Hintikka lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Cheek päätti uransa massiiviseen 25. elokuuta 2018 järjestettyyn Valot sammuu -nimiseen jäähyväiskonserttiin, joka palkittiin myös Vuoden live -Emma-palkinnolla vuonna 2019.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Jare Tiihonen ajautui rajuun rahariitaan ystävänsä kanssa – törkeää petosta selvitellään käräjillä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta