IS: Laura Birn sai roolin kansainvälisestä jättisarjasta – ”Unelmien täyttymys”
Jussi-palkittu näyttelijä Laura Birn, 40, kertoo ensimmäistä kertaa avoimesti roolistaan David S. Goyerin Foundation-sarjassa, joka alkoi Applen suoratoistopalvelussa syyskuun lopussa.
Sarja perustuu tieteiskirjallisuuden legendan Isaac Asimovin klassikkosarjaan Säätiö (1951) ja Birn näyttelee sarjassa keisarin apulaista Eto Demerzeliä.
– Näin isoon sarjaan pääseminen on ollut iso unelmien täyttymys, Birn kertoo Ilta-Sanomille.
Hän paljastaa Goyerin ottaneen häneen henkilökohtaisesti yhteyttä ennen korona-aikaa. Birn lomaili Kreikassa, kun sai puhelun.
– Tepsuttelin paljain jaloin hiekkarannalla, kun sain puhelun oudosta numerosta. Se oli aika absurdi hetki. Vastasin uikkareissa Goyerille, että selvä, selvä, Birn muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sarjan kuvauksia on toteutettu Irlannissa ja Kanarialla sekä Berliinissä ja Maltalla. Koronan takia kuvaukset kuitenkin keskeytettiin kahdeksan kuukauden ajaksi, kunnes niitä jatkettiin viime syksynä tarkoin turvatoimin. Kaikki näyttelijät asetettiin kuvauksissa koronakuplaan, josta pääsi kotiin vain jouluksi.
– Oli aika rajua olla niin pitkään oman perheen luota pois. Toisen kuplavaiheen aikana perheen sai onneksi mukaan, ja he olivat siellä muutamia viikkoja.
Sarjan toisen kauden kuvaukset käynnistyvät pian Irlannissa.
– Odotan tosi innolla, että näen kaikki tyypit, joiden kanssa vietin viimeksi kuvauksissa niin järjettömän kauan aikaa niin intensiivisesti.
Foundation-sarjan uudet jaksot perjantaisin AppleTV+-suoratoistopalvelussa.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Laura Birn yllätettiin 40-vuotissyntymäpäivänä – testaa, kuinka monta julkkista tunnistat kuvasta!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”