Janni Hussi paljastaa koskettavan yksityiskohdan Koti koiralle -ohjelman kulisseista – ”Allekirjoittanut porasi silmät päästään”
Suosittu mediapersoona Janni Hussi juontaa uutta, Nelosella esitettävää Koti koiralle -ohjelmaa. Koira-aiheinen ohjelma on saanut lämpimän vastaanoton sosiaalisessa mediassa ja monet ylistävät sarjaa vuolain sanoin.
Myös Hussi itse on hehkuttanut jo useiden viikkojen ajan pestiään ohjelman luotsaajana. Hussi on tunnetusti hyvin eläinrakas, ja etenkin koirat ovat lähellä hänen sydäntään.
Tuoreessa jaksossa uutta kotia itselleen etsii valtava tanskandoggi Helmi, joka kärsii stressistä sekä chihuahua Monni, joka ei siedä omistajansa uutta puolisoa. Lisäksi ohjelmassa nähdään sekarotuinen pentu Mila, joka kaipaa kotia, missä panostettaisiin pennun peruskoulutukseen.
Hussi on julkaissut omalla Instagram-tilillään postauksen, jossa paljastaa yksityiskohtia jakson kuvauksista. Hän sanoo olleensa kuvauksissa hyvin herkillä ja itkeneensä vuolaasti koskettavissa tilanteissa.
– Voin kertoa kulissien takaa, että varsinkin Milan kohdalla myös allekirjoittanut porasi silmät päästään kuvauksissa. Mila oli ihanassa sijaiskodissa odottamassa omaa loppuelämän kotia. Kun huomasin miten rakas Milasta oli heille tullut ja kuinka kova paikka varsinkin perheen lapselle oli luopua Milasta, ei meikäläinenkään enää pystynyt pysymään coolina, Hussi kirjoittaa itkuemojin kera.
Postauksessaan Hussi poseeraa yhdessä Harri-koiransa kanssa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Meikit pitkin naamaa yritin toisella kädellä pyyhkiä räkää ja kyyneliä ja pysyä ammattimaisena. Edittipöydällä pari napsua kuitenkin jätti lopulliseen ohjelmaan vain rannut poskipunassa, Hussi kuvailee.
Hussi iloitsee, kun saa ohjelmassa seurata vierestä koiratarinoiden onnellisia loppuja.
– Sijaisperheiden työ on niin tärkeää! Ja miten ihanasti ja rohkeasti tässäkin perheessä lapsi ymmärsi, että Milan paras on etusijalla, hän toteaa sydänemojin kanssa.
– Niin ylpeä tästä nuoresta herrasta! juontaja kiteyttää.

Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa