Joalin Loukamaa avautuu uskomattomasta sattumasta Selviytyjät-osallistumiseensa liittyen – ”Seuraavana päivänä tulee soitto”
Tanssijana ja sometähtenä tunnettu Joalin Loukamaa nähtiin tänä keväänä Nelosella esitetyssä, huippusuositussa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa.
Nyt Loukamaa kertoo Selviytyjät-voittaja Kristian Heiskarin Metropolille luotsaamassa Kristianin heimoneuvosto -ohjelmassa uskomattomalta kuulostavan tarinan siitä, kuinka päätyi mukaan kilpailuun.
– Olen pienestä asti katsonut Selviytyjiä. Olin juuri muuttanut Suomeen ja puhuin äitini kanssa, että jos minä ikinä menen johonkin tv-ohjelmaan täällä, niin se on Selviytyjät. Ja ainoastaan Selviytyjät, Loukamaa toteaa Heiskarille.
– Seuravana päivänä tulee soitto, että: ”hei, Selvitytyjiin haetaan vielä yhtä ihmistä, että kiinnostaisiko sinua mennä?” nainen jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Loukamaa myöntää kuvitelleensa päässään Filippiinien ihanat hiekkarannat ja suostuneensa välittömästi osallistumiseen.
– Sitten minulle kerrottiinkin, että se on Suomessa metsässä, hän naurahtaa.
– Mutta olen sellainen, joka heittäytyy kaikkeen ja ihan kokemuksen vuoksi halusin lähteä mukaan. Ja oli kyllä sen arvoista, Loukamaa summaa.
Katso Kristianin heimoneuvosto -ohjelman tuore jakso kokonaisuudessaan täällä.
Lue myös:
Kristian Heiskarilta rankka arvio seuraavasta Selviytyjät-voittajasta – ”En pidä ketään kovana”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii