Niko Saarinen järkyttyy elämätapojensa seurauksista – Pippa Laukan koetulokset pysäyttävät
Realitytähti Niko Saarinen, 34, nähdään keskiviikkona alkavassa Olet mitä syöt -ohjelmassa, jossa mies hakee apua hyvinvointiinsa, jota on laiminlyönyt jo vuosia. Niko on myös tyytymätön kehonkuvaansa. Kiireisen miehen ruokavalio koostuu usein noutoruoasta eikä hän ehdi liikkua tarpeeksi.
Urheilulääkäri Pippa Laukka saapuu avuksi ja kurkkaa ensimmäisenä Nikon jääkaappiin, jonka sisältä paljastuu valmisruokia sekä runsaasti olutta ja siideriä. Niko tunnustaa, ettei välttämättä edes avaa jääkaappia moneen päivään. Sen sijaan keittiön nurkassa on suuri määrä noutoruoan kuljetukseen tarkoitettuja paperipusseja.
– Tuntuu, että mun silmät palaa puhki tätä katsoessa, Pippa päivittelee ja pohtii kuinka kalliiksi noutoruoan syöminen mahtaa tulla.
Kun Pippa esittelee myöhemmin Nikolle tämän viikon aikana syömät ruoat pöydälle aseteltuna, Niko järkyttyy toden teolla.
– Ei, apua! Rehellisesti, tämä näyttää aivan hirveältä. En tiedä, onko tässä mitään terveellistä, Niko kauhistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nikon epäterveellinen ruokavalio näkyy myös verikoetuloksissa, kun Pippa kertoo, että Nikon maksa-arvot ja veren rasva-arvot ovat selvästi koholla.
– Sun verisuonet on keskimäärin 40-50-vuotiaan verisuonet, Pippa kertoo totisena.
Nikolle pysäyttävin tieto on juuri verisuonten huono kunto.
– Se oli isoin pysäytys. En suostu kuolemaan pystyyn 35-vuotiaana.
Olet mitä syöt MTV3-kanavalla keskiviikkona 22. syyskuuta klo 20.
Lue myös:
Niko Saarinen poistui somesta – rehellisenä tilanteestaan: ”Otan tämän ihmiskokeena”
Niko Saarinen avautuu vakavasta aiheesta – ”En ole pitkään aikaan voinut hyvin”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta