
Rantabaari-tähti Rami Farooq paljastaa löytäneensä näyttelemisen kautta vastauksia elämän suuriin kysymyksiin
C More -alkuperäissarja Rantabaarista tunnetuksi tullut Rami Farooq päätyi näyttelijäksi epätavallisen reitin kautta.
Estetiikkaa opiskeleva sekä valokuvaamista ja kirjoittamista harrastava Farooq kävi joogatunneilla eräällä joogastudiolla, kun hänen tuttunsa, Rantabaarissa niin ikään näyttelevä Eric Barco vinkkasi hänelle Rantabaari-roolista. Farooq päätti tarttua tilaisuuteen, ja haki ilman aiempaa näyttelijäkokemusta mukaan sarjaan.
Lopulta mies nappasi Rantabaarista Salem-nimisen hahmon roolin, ja tällä hetkellä hän on toista kesää mukana ohjelman kuvauksissa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Näytteleminen on tuntunut Farooqista alusta asti hyvin luontevalta tavalta ilmaista itseään. Hän kertookin ymmärtäneensä itsestään paljon uusia asioita, kun on antanut erilaisten tunteidensa nousta vapaasti pintaan.
– Minulle on selventynyt, kuinka paljon eri puolia meissä ihmisissä on. Minusta tuntuu, että meidät on kasvatettu sellaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, jossa on vahvasti läsnä normit, että tiettyjä asioita saa näyttää, mutta kaikkea ei, Farooq toteaa Metropolille.
– Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että meissä jokaisessa yksilössä on sisällä valtava määrä tunteita, ajatuksia ja asioita, jotka ikään kuin vaativat päästä ulos, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Farooqin mukaan on hämmentävää, kuinka paljon puhutaan siitä, että on tärkeää pitää fyysisesti huolta itsestään. Näyttelijän mielestä liikunta ja terveellinen ravinto ovat toki tärkeitä asioita, mutta sitäkin merkittävämpää olisi, että ihmiset saisivat ilmaista itseään vapaasti, turvallisessa ja hyväksyvässä ympäristössä.
– Mielestäni se, että oletko liikkunut riittävästi tai syönyt tarpeeksi terveellistä ruokaa, on hyvin toissijaista sen ohella, että uskallatko tai pystytkö ilmaisemaan itseäsi rehellisesti – ensinnäkin itsellesi, mutta sitten myös näyttää tunteesi muille.
– Ajattelen, että tämän kaltainen rehellisyys on hyvinvoinnin kannalta ehkä tärkeämpää kuin mikään muu asia, Farooq pohtii.
Omien tunteiden ja luovuuden vapauttaminen on ollut Farooqille puhdistava kokemus. Hän ei usko, että olisi pystynyt oivaltamaan näin suuria asioita, jos ei olisi heittäytynyt pelottomasti Rantabaari-rooliinsa.
– Tuntuu, että olen näyttelemisen kautta päässyt vielä aiempaa syvemmin kiinni elämän suuriin kysymyksiin. Valokuvaamisessa ja kirjoittamisessa ei koskaan pääse tutustumaan itseensä yhtä läheltä kuin näyttelemisessä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Farooqin mukaan näyttelemisessä on erityistä se, että itseilmaisu tapahtuu oman kehon kautta.
– Sinun täytyy olla hyvin tietoinen itsestäsi, sillä näyttelet omalla äänelläsi, kasvoillasi, eleilläsi ja liikkeilläsi, Farooq korostaa.
– Näyttelemisen myötä olen ymmärtänyt paremmin sitä, mitä on olla ihminen, hän kiteyttää.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Rita Niemi-Manninen paljastaa: Asumusero
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- Prinsessa Catherine kertoi eronneensa prinssi Williamista – William dumppasi puhelimitse
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen