Sanna Marin tekee yllättävän paljastuksen telkkarissa: ”Se auttaa minua keskittymään”
Pääministeri Sanna Marin (sd) vierailee Elämäni biisi -ohjelman jouluspesiaalijaksossa, joka nähdään telkkarissa tapaninpäivänä. Samassa jaksossa nähdään myös entiset pääministerit Antti Rinne (sd), Esko Aho (kesk), Jyrki Katainen (kok) ja Mari Kiviniemi (kesk).
Ohjelmassa Marin kertoo suhteestaan musiikkiin. Hän sanoo kuuntelevansa suosikkibändejään ”aina kun mahdollista”.
Monet suomalaiset saattavat ihmetellä, mistä Marin saa virtaa rankkoihin työpäiviinsä pääministerinä. Marinin mukaan avain jaksamiseen on hyvä musiikki.
– Minulla on napit korvissa aamulla, kun laittaudun tai päivällä, kun siirryn kokouksesta toiseen. Se auttaa minua keskittymään ja tuo valoa ja iloa päivään, Marin kuvailee ohjelmassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Myös muut pääministerit tekevät ohjelmassa yllättäviä tunnustuksia. Esimerkiksi Mari Kiviniemi sanoo olleensa nuoresta tytöstä lähtien aktiivinen klassisen musiikin harrastaja, eikä kovin perillä muista musiikkigenreistä. Tästä johtuen hän on välillä joutunut kiusallisiin tilanteisiin, jotka tänä päivänä naurattavat.
– 1990-luvun alussa olin järjestämässä tupareita, ja kysyin opiskelukaverilta, pääseekö hän mukaan. Hän sanoi, ettei pääse, koska menee Oulunkylään, ja siellä on Metallica. Kysyin häneltä, että ai, onko ne jotkut messut vai, Kiviniemi kertoo nauraen.
Kiviniemen paljastus saa ohjelman juontajan, Katja Ståhlin parahtamaan hämmennyksestä.
– Ei ole todellista Mari. Minä olin siellä! Eivät ne olleet messut, sen verran pystyn avaamaan, Ståhl toteaa pilke silmäkulmassa.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille