Kuva: Instagram, perusvarma
Seiska: Aamulypsystä tuttu Juha Perälä juontajaksi uuteen viihdeohjelmaan
Pitkän uran Radio Suomipopilla tehnyt juontaja nähdään seuraavaksi televisiossa.
Juha Perälä, 28, nähdään juontajana elokuussa FOX-kanavalla alkavassa uudessa Melkein MENSA -viideohjelmassa. Ohjelman vakiokapteenina nähdään muun muassa Onnela- ja Ex-onnelliset sarjoista tuttu näyttelijä Eero Ritala.
Ohjelmassa on luvassa kiperiä tilanteita ja paljon naurua, kun kahden hengen joukkueet kilpailevat keskenään. Melkein MENSAn vieraana on joka viikko kolme uutta vierasta, joista kaksi kilpailee joukkueena Ritalaa ja kolmatta vierasta vastaan.
Vieraat pyrkivät vastaamaan hankaliin kysymyksiin kahden eri teeman ympärillä. Vastaamaan pääsee vasta kun on suorittanut eriskummallisia tehtäviä ja tyhmyydestä rankaistaan.
– Tämä ohjelma on melkoinen tietovisan, toimintakomedian ja talk show’n risteytys. Tarjolla on sadetta ja sähköiskuja, noloja tilanteita ja vaaran tuntua. Yleensä saan itse näpeille, mutta onneksi olen kerrankin karttakepin toisessa päässä, opettajana, Perälä paljastaa.
Nopeatempoinen tv-kilvoittelu perustuu tiedotteen mukaan suosittuun norjalaiseen Huskestue-formaattiin, joka on pyörinyt siellä jo vuosia.
Melkein MENSA starttaa FOX-kanavalla 18. elokuuta kello 20.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”