Seiska: BB-talossa seksiä harrastaneet Eevis ja Jukka avoimesti yhdessä – kuvalinkki
Big Brother Suomi -sarjassa saatiin jo alussa hämmästellä suuresti, kun jo ensimmäisellä viikolla alkoi peitto heilua.
Jukka ja Eeva-Leena eli Eevis harrastivat seksiä eri puolilla taloa. Videolla yksi Eeviksen ja Jukan kiihkeistä seksisessioista.
Muita asukkeja kaksikon sekstailu alkoi ärsyttää jo siinä määrin, että Big Brother komensi parin nukkumaan yönsä makuuhuoneessa muiden luona. Petipuuhien piti loppua, mutta ne jatkuivat sielläkin, kunnes Eevis äänestettiin ulos talosta.
Kun Jukka joutui myöhemmin lähtemään talosta, pari tapasi toisensa. He viettivät yhteisen yön, mutta sen jälkeen molemmat ilmoittivat julkisuuteen jatkavansa ystävinä. Eevis kertoi Iltalehdelle, että suhde oli ohi ja että hänelle jäi Jukasta ristiriitaiset fiilikset.
Seiskan lukija on nyt bongannut Jukan ja Eeviksen ostoksilta Itä-Helsingissä ja pyysi saada ottaa heistä kuvan. Pari suostui ja molemmat poseerasivat kuvassa tyytyväisen näköisinä.
– He vaikuttivat oikein hyväntuulisilta, Seiskalle kerrottiin.
Kuva shoppailureissulta täällä.
Lähteet: Seiska, Iltalehti
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Erna Huskon salasuhde paljastui – tässä salattu rakas
- Ex-missi Jenni Väänänen julkaisi harvinaisen kuvan kovasti kasvaneista lapsistaan
- HS: Näyttelijä Lotta Lehtikarin perhettä kohtasi suuri tragedia – kaksi itsemurhaa kahden vuoden sisällä: ”Tunsin vihaa ja surua”
- Katiska-huumevyyhdistä tuomiota istuva Janne ”Nacci” Tranberg lähetti vankilasta yllättävän joulutervehdyksen
- Kesällä avioitunut tubettajapari Mmiisas ja Tomas keskellä haasteita – Miisalta rehellinen avautuminen: ”Sydän hakkaa kovaa”
- Marianne Kallio kauneuskilpailun finaalissa – video!
- Petetyn Petri Tykän ulostulo: ”Jokainen näkee pettämisen hieman eri lailla”
- Piritta Hagman julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Susijengin valmentajan Lassi Tuovin kanssa – rakastunut pari hehkuu onnea!
- Samuli Edelmann julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – juhlii 16 vuotta täyttänyttä kuopustaan: ”Poikani, upea nuori mies!”
- Seiska: Lapsensa huoltajuuden menettänyt Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä – äiti huolissaan: ”Toivon, että heidät löydetään pian”