Selviytyjät-kisaaja Paul Uotila koki tosi-tv-ohjelman psyykkisesti haastavana – ”Asiat jäivät mieleen kummittelemaan”
Yksi tuoreen Selviytyjät Suomi -kauden kilpailijoista on muusikko ja malli Paul Elias Uotila. Uotila kertoo lähteneensä ohjelmaan mukaan innolla, sillä hän kokee ”kaikenlaisen eräilyn” olevan hänen vahvuuksiaan.
– Monet ystävänikin sanoivat minulle ennen lähtöä, että sovin ohjelmaan täydellisesti. Ajattelin, että saisin olla ohjelmassa minulle ominaisessa ympäristössä, sillä tykkään reissailla, kiipeillä, urheilla, mökkeillä ja rakentaa käsilläni, Uotila kertoo Metropolille.
Pian Uotilalle kuitenkin paljastui, että Selviytyjät on paljon muutakin kuin fyysistä peliä.
– Viidakossa selvisi, etten voinutkaan olla täysin oma itseni, koska peli oli aika raakaa, muusikko toteaa.
Uotila koki Selviytyjien psykologisen puolen erittäin haastavaksi.
– Siihen oli vaikea valmistautua. Juonittelu ja henkinen pelaaminen eivät tuntuneet minulle luontaisilta jutuilta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kilpailusta palautuminen on ollut Uotilan omien sanojen mukaan ”yllättävän raskasta”. Hän on onneksi saanut palautumisprosessiinsa paljon tukea läheisiltään.
– Aluksi tuntui, että kunhan vain saan syötyä, niin voin helposti jatkaa normielämää. Mutta kyllä ne Selviytyjissä tapahtuneet asiat jäivät mieleen kummittelemaan, Uotila kertoo.
– Aiheita on hieman vaikea käsitellä, kun niistä ei voi puhua kuin aivan muutamille ihmisille. Onneksi voin keskustella niistä läheisteni kanssa.
– Vähän minua jännittää, että miltä valmis ohjelma tulee näyttämään. Mutta luotan siihen, että se leikataan hyvin ja ammattitaitoisesti, mies alleviivaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!