Susanna Penttilä avautuu Selviytyjät-matkastaan: ”Se oli minulle viiden tähden rusketus- ja dieettiloma”
Muotialan yrittäjä Susanna Penttilä on yksi tänä syksynä alkavan Selviytyjät Suomi -sarjan tähdistä. Hän saapui sarjan lehdistötilaisuuteen näyttävässä, sääret paljastavassa asussa.
Susannan mukaan Selviytyjissä raskainta oli kylmyys ja koti-ikävä.
– Minulla oli ikävä poikaani. Minua on kysytty aiemminkin eri tuotantoihin, joista olen kieltäytynyt lapseni takia. Nyt poikani sanoi minulle, että saan lähteä mukaan. En olisi lähtenyt, jos hän ei olisi antanut lupaa, Susanna kertoo Metropolille.
Ennen reissuun lähtemistä Susanna katsoi sarjan ulkomaalaisia versioita.
– Katsoin, miten selviän tehtävistä alle 50 kiloisena ja vähän vanhempana. Tehtävät jännittivät minua, mutta loppupeleissä tykkäsin niistä paljon, Susanna kertoo.

Susanna valmistautui kuvauksiin käymällä salilla ja treenaamalla uimista.
– Kävin harjoittelemassa uimista ja sukeltamista yksityisuimahallissa. Halusin varmistaa, etten huku, kun minut heitetään vetään.
Kilpailijoilla oli tarkat säännöt, mitä he saivat pakata mukaan kuvauksiin. Mitä tuotetta kaipasit eniten viidakossa?
– Olisin ottanut vaikka mitä mukaan. Eniten kaipasin kahvia ja lämmintä peittoa, koska yöt olivat kylmiä.
Ruuan puute ei tuottanut Susannalle vaikeuksia, koska hän on tottunut syömään pieniä määriä. Hän myöntää nauttineensa viidakossa asumisesta.
– Se oli paratiisisaari! Kun menin aamukakalle, niin maisemat olivat todella upeat, Susanna naurahtaa.
– Olen ollut aiemmin Maladiiveilla, niin pakko myöntää, että tämä veti ohi. Selviytyjät-matka oli minulle viiden tähden rusketus- ja dieettiloma.
Susanna myöntää, että ainoastaan juoniminen oli hänestä epämukavaa.
– Jos sitä ei olisi ollut, olisi reissu ollut täydellinen. Sen näkee ohjelman alettua, miten juoniminen sujui minulta.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille