Teemu Lehtilä paljastaa todellisen syyn uravalinnalleen – ”Saan ottaa lomaa itsestäni”
Salatut elämät -sarjasta suurelle yleisölle tunnetuksi tullut näyttelijä Teemu Lehtilä kertoo, mikä saa hänet jatkamaan samassa työssä vuodesta toiseen.
Lehtilän mukaan hyvä tarina, jännittävät juonenkäänteet ja toisen henkilön maailmaan sukeltaminen ovat näyttelijäntyössä kaikista palkitsevimpia asioita.
– Innostun edelleen siitä, että saan ottaa lomaa itsestäni. Voin hetkeksi paneutua jonkun toisen ihmisen huoliin ja murheisiin, Lehtilä kertoo Metropolille.
– Nämä olivat asioita, jotka aikoinaan vetivät minua tälle alalle. Ja nämä ovat asioita, jotka innostavat minua edelleen, hän painottaa.

Myös tarinankerronta kiehtoo Lehtilää.
– Kertoa tarinaa, olla osa tarinaa. Ne ovat minulle tärkeitä asioita.
Vaikka Lehtilän mielestä on hauskaa hetkeksi ikään kuin ”vaihtaa elämää” jonkun toisen kanssa, ei hän silti haluaisi tehdä sitä ikuisiksi ajoiksi.
– Salatut elämät -hahmoilla on niin suuria ongelmia – paljon suurempia kuin minulla itselläni – , että en ainakaan heidän kanssaan suostuisi vaihtamaan elämää.
– Omaan elämääni toivon mahdollisimman pieniä käänteitä, Lehtilä kiteyttää hymyillen.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta