Tuure Kilpeläinen koki olevansa erakkosielu – isyys yllätti: ”Ajattelin aina, etten ole mikään perhetyyppi”
Tulevana perjantaina Vain elämää -sarjassa vietetään Tuure Kilpeläisen päivää. Pöydän ääressä Tuure paljastaa muille artisteille, ettei hän uskonut koskaan tulevansa isäksi.
– Mä ajattelin jossain vaiheessa, että mä tuun olemaan yksinäinen susi, joka reissailee ympäri maailmaa ja kirjoittelee. Vietän sellaista erakkomaista vapaaherran elämää, Tuure kertoo.
– Toisin kävi. Yhtäkkiä on iso lauma ympärillä ja pieniä lapsia, artisti naurahtaa.
Tuuren ja vaimonsa Manuela Boscon kodissa häärii lapsia parhaimmillaan yhtä aikaa viisi.
– Olen aina ajatellut, että mä en ole mikään perhetyyppi, mutta alan pikkuhiljaa sopeutua siihen identiteettiin. Mä olen sitä mitä suurimmissa määrin, artisti toteaa hymyillen.

Tuuren päivänä käydään syvällinen keskustelu hengellisyydestä ja kuolemasta.
– Täällä ei ole käyty vielä mittavaa keskustelua hengellisyydestä tai hengestä. Se, mistä me tullaan, mihin me mennään. Se iso mysteeri, ja se on musta kiehtovaa. Mitä enemmän ikää tulee, niin se puoli alkaa kiinnostaa yhä enemmän, Tuure kertoo.
– Lähentyy kuolemaa, lohkaisee Anna Abreu.
– Se on niin! Se on just noin. Siinä se on. Sä oot täsmälleen oikeassa, Tuure sanoo.
– Se on karusti sanottu, mutta se on totta, Jukka Poika jatkaa.
– Jos en mä nyt joka päivä ajattele kuolemaan, niin joka toinen tai joka viikko, Tuure kertoo muille artisteille.
Vain elämää perjantaisin klo 20 Nelosella ja Ruudussa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa