Vappu Pimiä on tuntenut TTK-tähti Aki Riihilahden 4-vuotiaasta – paljastaa miehen todellisen luonteen: ”Hän ei anna edes lastensa voittaa Afrikan tähdessä”
Juontaja Vappu Pimiä luotsaa elokuun lopussa MTV3-kanavalle palaavaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa yhdessä Mikko Leppilammen kanssa. Kummallekin tuotantokausi on juontajan pestissä kymmenes.
Tulevan kauden kilpailijat ovat kysyneet Vapulta vinkkejä kilpailussa pärjäämiseen.
– Olemme tunteneet Aki Riihilahden kanssa 4-vuotiaasta asti, sillä olimme naapureita. Hänessä ei ole mikään muuttunut, sillä hän on yhtä kunnianhimoinen kuin lapsena. Pelasimme lapsena jalkapalloa Akin kanssa, niin hän ei koskaan antanut kenenkään muiden tehdä maaleja. Yhtä voitontahtoinen hän on nykyäänkin, sillä kuulemma hän ei anna edes lastensa voittaa Afrikan tähteä, Vappu sanoo Metropolille ja jatkaa:
– Aki kysyi minulta hiljattain, että miten hän pärjää kilpailussa. Sanoin, ettei siinä mikään muu auta kuin treenaaminen.
Tänä vuonna MTV3-kanavalla nähdään Tanssii tähtien kanssa -kilpailun 14. tuotantokausi. Vapun mukaan kilpailu on uudistunut paljon vuosien saatossa.
– Kun kilpailin itse aikoinaan, ei saanut olla nostoja. Nyt tehdään show´ta. Miehillä ei ole pakosti enää frakit päällä vakiotansseissa, vaan on vapaampi vaatetus. Tanssimaailma ja -kulttuuri on muuttunut, joka on tosi hyvä asia!
Lue myös:
Vappu Pimiä muistelee TTK-kilpailun loukkaantumisia: ”Muistan, kuinka romuna hän oli”
TTK-valmentaja Ansku Bergström poseeraa alasti: ”Minulla on voimakkaat lihakset ja pitkät raajat”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”