Dokumentti Leo Komarovista käy läpi uran Uudestakaarlepyystä maailmanmestariksi ja NHL:ään – katso täältä
Jääkiekkoilija Leo Komarovista on kuvattu kolmiosainen dokumenttielokuva, jonka ensimmäinen jakso julkaistaan tänään maanantaina vedonlyöntiyhtiö NordicBetin sivustolla osoitteessa NordicBet.com.
Yhteismitaltaan vajaan tunnin mittainen trilogia on vahvasti ”Leksan” näköinen. Komarov ei ole koskaan pitänyt suurta meteliä itsestään ja saavutuksistaan, ja leffassakin turinoi perisuomalaisen nöyrä jääkiekkoammattilainen.
– Alkuun NordicBetin idea [elokuvasta] kieltämättä kuulosti vähän erikoiselta. Mutta ihan hieno siitä tuli, kun sai olla oma itsensä, NordicBetin kansainvälisenä lähettiläänä toimiva Komarov myhäilee.
Dokumenttia kuvattiin viime kesänä Komarovin entisillä kotikulmilla Uudessakaarlepyyssä, nykyisessä ”kesäkodissa” Espoossa sekä Wimbledonin tennisturnauksessa.
Sympaattista arkistokuvamateriaalia ovat kotivideopätkät, joissa polvenkorkuinen Komarov painelee menemään ulkojäillä. Tuoreissa kuvauksissa Komarov esittelee lapsuuden kotikaupunkiaan, ”jossa kaikki tuntevat toisensa, eikä mun tarvitse esittää kenellekään mitään”. Lapsuuden koulut, pulkkamäet ja futiskentät käydään läpi.
Heiveröisestä pikkupojasta kasvoi 18-vuotiaana SM-liigapelaaja Ässiin ja viisi vuotta myöhemmin Leijona-taistelija A-maajoukkueeseen. Keväällä 2011 Komarov juhli maailmanmestaruutta, 2012 KHL:n mestaruutta ja samana syksynä edessä oli ensimmäinen NHL-peli, Montreal vieraissa.
– Mun suuri unelma oli päästä pelaamaan yksi peli NHL:ssä. Ei sitä pysty kuvailemaan miten siistiä se on, Komarov toteaa elokuvassa.
Miehet dokumenttielokuvan takana ovat NHL Without a Map -sarjasta tuttu Juho Manninen sekä Olli Horttana.
Ensimmäinen jakso dokumenttielokuvasta on katsottavissa osoitteessa NordicBet.com tänään maanantaina 4.12. Kaksi seuraavaa osaa julkaistaan tiistaina ja keskiviikkona.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan