4 kätilöä käyttänyt ilokaasua työaikana
Helsingin Kätilöopiston sairaalassa on käynyt ilmi, että neljä kätilöä on väärinkäyttänyt ilokaasua työpaikalla. Asiaa ryhdyttiin selvittämään välittömästi epäilyjen herättyä.
HUS suhtautuu asiaan erittäin suurella vakavuudella eikä ”työnantajana hyväksy tällaista toimintaa”. Kyseiset työntekijät on vapautettu työvelvoitteestaan. Lopulliset päätökset työsuhteen jatkamisesta tehdään lähiaikoina. HUS on informoinut Valviraa asiasta. Asian selvittelyt jatkuvat
– Olen syvästi järkyttynyt ja pettynyt näiden työntekijöiden toimintaan. Synnytyksiä hoitavan henkilökunnan vastuulla on niin synnyttävän äidin kuin vastasyntyneenkin terveys. Kyse on vaativasta ja vastuullisesta työstä. Tällaista toimintaa ei voi millään tavoin hyväksyttävällä tavalla perustella. Luottamus näihin työntekijöihin on mennyt, toteaa toimialajohtaja Seppo Heinonen HYKS Naistentaudeilta ja synnytyksiltä.
Ilokaasua eli typpioksiduulia käytetään synnytyssairaaloissa synnytyskipujen lievityksessä. Ilokaasun kipua lievittävä vaikutus alkaa nopeasti, alle puolessa minuutissa. Ilokaasulla on myös päihdyttävä vaikutus, johon liittyy hyvänolon tunne, lyhytkestoinen sekavuus ja inspiroituminen. Kaasu poistuu elimistöstä nopeasti annostelun loputtua.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä