Aikuisen tuhkarokkotapaus aiheutti tartuntavaaran – olitko tällä risteilyllä?
Vantaalla on todettu aikuisella tuhkarokko. Tartunnanjäljitys on käynnistetty.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vantaalaisella aikuisella on todettu 28.4.2019 tuhkarokko. Tartunta on saatu ulkomaanmatkalla Itä-Euroopassa. Euroopassa esiintyy tuhkarokkoepidemioita maissa, joissa rokotuskattavuus ei ole riittävän korkea. Sairastunut henkilö on saanut lapsuuden kotimaassaan yhden rokotteen tuhkarokkoa vastaan, minkä vuoksi hänen tartuttavuutensa on vähäinen.
Vantaan kaupungin tartuntatauti- ja hygieniayksikkö on kartoittanut altistuneet yhdessä HUSin Epidemiologisen yksikön ja muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Osa altistuneista ehditään suojata MPR-rokotteella, mikäli henkilö ei ole saanut aiemmin kahta rokotetta tai sairastanut tautia.
Sairastunut on lisäksi matkustanut 26.4.2019 klo 19.30 Tallinnasta Helsinkiin lähteneellä Tallink Megastar -laivalla. Tallink Silja ottaa mahdollisuuksien mukaan erikseen yhteyttä matkustajiin, jotka olivat kyseisellä laivavuorolla.
HUSin alueella todetaan vuosittain 1–9 tuhkarokkotapausta, joissa tartunta on pääosin saatu ulkomaanmatkalla. Tuhkarokko on Suomessa harvinainen tauti, sillä rokotuskattavuus on hyvä MPR-tauteja (tuhkarokkoa-sikotautia-vihurirokkoa) vastaan. Vuonna 2016 syntyneistä lapsista yli 96 % on saanut MPR-rokotuksen, mikä antaa hyvän laumasuojan.
STT
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Sanna Marinin Linna-tyylissä erikoinen yksityiskohta – Jonikin edustettuna
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat