Äiti ei tunnistanut poikaansa tämän käytyä plastiikkakirurgin veitsen alla
Tehtaan työntekijä Noppajit Monlin, 22, kärsi vääntyneestä leuastaan, jonka vuoksi hän ei kyennyt pureskelemaan ruokaansa kunnolla ja työkaverit välttelivät häntä lounastauoilla. Nuori mies oli tyytymätön ulkonäköönsä, joka vaikutti myös hänen itsetuntoonsa.
Noppajit osallistui thaimaalaiseen tv-ohjelmaan Le Me In, jonka osallistujat käyvät läpi muodonmuutoksen plastiikkakirurgien avulla. Hänen leukaansa, otsaansa ja silmäluomiaan operoitiin, ja hänen ihonsa näppylät tasoitettiin.
Kun Noppajit esitteli uudet kasvonsa äidilleen, tämä ei heti tunnistanut poikaansa. Äiti kertoi myös kaipaavansa pojan entisiä kasvoja.
– Äiti, etkö muista minua? Katso minua, poika sanoi äidilleen.
– Oletko se todella sinä? Äiti vastasi.
Noppajit kertoi muodonmuutoksen parantaneen hänen elämänlaatuaan.
– Ihmiset sanovat, että olen eri ihminen. Voin paljon paremmin. Ennen ihmiset sanoivat, etteivät kasvoni ole normaalit eikä yhteisö hyväksynyt minua. Nyt minulla on enemmän ystäviä, mies iloitsi.
Alla on ennen ja jälkeen -kuvat Noppajitin muodonmuutoksesta sekä video pojan ja äidin kohtaamisesta.
Lähde: Metro UK Kuvat: Instagram / Let Me In Thailand Video: YouTube
LUE MYÖS:
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”