Ajokorttien hinnoissa paikkakunnittain hurjia eroja
Ajokorttien hinnat vaihtelevat runsaasti eri puolella Suomea. Kalleimman ja halvimman B-kortin ero on huikeat 870 euroa. Paikkakunnittainkin ajokorttia havittelevan kannattaa tehdä hintavertailua eri autokoulujen kesken: kaupunkien sisällä hintahaarukka voi olla jopa 150 euroa. Ajokorttikurssien sisällöt vaihtelevat autokouluittain, mikä aiheuttaa kuluttajille päänvaivaa ja pahimmillaan ikäviä yllätyksiä hintoja vertailtaessa.
Ongelmaksi hintoja vertailtaessa muodostuu se, että eri autokoulujen ilmoittamien ajokorttikurssien sisällöt voivat poiketa toisistaan. Jotkut autokoulut sisällyttävät I-vaiheeseen kuuluvan liukasrata-ajon B-korttipaketin hintaan, toiset eivät. Myös ajokertojen määrä vaihtelee riippuen siitä, onko pimeänajokurssin hinta sisällytetty I-vaiheen hintaan.
– Kuluttajan kannalta sekava ja läpinäkymätön hinnoittelupolitiikka aiheuttaa sen, että vertailu on vaikeaa. Sivustomme helpottaa kuluttajan työtä tarjoamalla autokoulujen tiedot kootusti vertailun pohjaksi, korostaa Olli Yliaho, yksi autokouluhinnat.fi-sivuston ylläpitäjistä.
Kortin kokonaishinta kannattaa aina selvittää tarkasti ennen lopullista autokouluvalinnan tekemistä.
– Varmuuden vuoksi on hyvä esimerkiksi selvittää etukäteen, mitä mahdolliset ylimääräiset ajoharjoittelutunnit maksavat, jos insinööriajosta ei pääse kertaheitolla läpi.
Myös II-vaiheen hintavertailu kannattaa
B-korttiin pakollisena kuuluvan II-vaiheen hinnat vaihtelevat hintahaarukassa 180 – 370 euroa. II-vaihetta ei ole pakko suorittaa samassa koulussa kuin ensimmäistä vaihetta, joten tässäkin kohdassa tarkkaavainen autokoululainen voi säästää. Halvimmalla pääsee Oulussa ja Raisiossa, kalleinta on Porin seudulla.
– II-vaiheenkaan julkiset hinnat eivät ole yksiselitteiset. Monet koulut antavat esimerkiksi alennusta II-vaiheen kurssimaksusta, jos I-vaihe on ajettu samassa koulussa, vinkkaa Yliaho.
Lisätietoja:
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn