Muusikko Aleksanteri Hakaniemi, 25, on ilmoittanut jäävänsä luovalle tauolle. Hän perustelee päätöstään Instagram-tilillään julkaisemallaan tekstillä.

– Olen kiertänyt Suomea ilman pidempää taukoa kohta kahdeksan vuotta putkeen. Olen tehnyt kaikkeni ollakseni niin hyvä muusikko ja esiintyjä kuin pystyn ja arvostanut itseäni sitä kautta, kuinka hyvin olen menestynyt. Itsensä jatkuva arvioiminen ja siihen päälle muilta arvostelun saaminen on vienyt voimia ja luovuutta, vaikka olen sen puolen aina tiennyt artistin uraan kuuluvankin. Olen päättänyt nyt jättäytyä huomiosta hetkeksi sivuun ja löytää itseni uudelleen taiteilijana, Hakaniemi kirjoittaa.

Muun muassa Pane mut sekasin – ja Filmi katkee -kappaleista tunnettu Aleksanteri Hakaniemi kertoo, että viime vuosien menestys on ollut hänelle unelmien täyttymys. Hän aikoo soittaa vielä yhden livestriimikeikan perjantaina 24. huhtikuuta, mutta tyhjentää sitten sometilinsä ja jää tauolle.

– Suurin jännitys tässä vetäytymisessä onkin se, ketkä kaikki mua odottaa, kun tulen takaisin ja otetaanko mun uusi musa silloin vastaan samalla lämmöllä, kuin tähän asti on otettu. Olette kaikki mun mielessä tämän tauon aikana, Hakaniemi avautuu.

Artisti ei tässä vaiheessa halua määrittää taukonsa pituutta.

Voit lukea miehen koko päivityksen alta.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.