Kuva: Wikipedia - Juuli Aschan
Antti J. Jokisen sairausloma jatkuu – kohuissa rypenyt Louhimies ohjaa Omertan loppuun, toinen osa peruttiin
Omerta 6/12 -elokuvan kuvaukset alkoivat lokakuussa, mutta tuotanto on jo muutamassa kuukaudessa ajautunut isoihin vaikeuksiin. Alamäki alkoi jo ensimmäisten kuvausviikkojen aikana, kun elokuvan ohjaaja Antti J. Jokinen sairastui ja jäi pidemmälle sairauslomalle.
Jokisen sairastuttua ohjaajan pesti annettiin väliaikaisesti Aku Louhimiehelle. Ohjaajavaihdos johti muun muassa siihen, että elokuvaan jo kiinnitetty näyttelijä Ville Virtanen luopui roolistaan, sillä tämä ei halunnut työskennellä Louhimiehen kanssa.
Tuotantoyhtiö Cinematic julkaisi 7. joulukuuta tiedotteen, jonka mukaan ohjaajavaihdos on pysyvä. Jokisen sairausloma siis jatkuu edelleen, eikä tämä palaa enää elokuvan tuotantoon.
– Ohjaajavaihdosta ei tehdä kevyin perustein. Tässä tapauksessa vaihdos oli välttämätön tuotannon jatkuvuuden turvaamiseksi. Aku Louhimies on juuri oikea valinta uudeksi ohjaajaksi, kommentoi Cinematicin toimitusjohtaja Sara Norberg tuotannon muutoksia.
Tiedotteesta käy ilmi, että muitakin muutoksia on luvassa. Suurin muutos uuden ohjaajan ohella on se, että Omerta-elokuvia tuotetaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vain yksi. Alkujaan elokuvia oli tarkoitus tehdä kaksi kappaletta.
– Ohjaajan vaihtuminen on tuonut tuotantoon muutoksia. Muutokset saattavat edelleen olla mahdollisia projektin edetessä. Asettelemme monia yksityiskohtia vielä paikoilleen, esimerkiksi uuden käsikirjoituksen ja työryhmän uudelleenorganisoitumisen myötä, Norberg kertoo.
Vaikka toinen elokuva on nyt peruttu, Omerta 6/12 on edelleen tarkoitus tuottaa myöhemmin myös televisiosarjaksi. Elokuvan pääosassa jatkaa edelleen Jasper Pääkkönen.
Lue myös:
Samuli Edelmann tukee Aku Louhimiehen kanssa työskentelystä kieltäytynyttä Ville Virtasta: ”Ville puhuu rohkeasti tärkeästä asiasta”
Aku Louhimies teki rikosilmoituksen toimittajan kirjoituksesta – poliisi lopettaa tutkinnan
Tv: Hjallis Harkimo hiillostaa #metoo-kohussa rypenyttä Aku Louhimiestä: ”Älä väitä vastaan”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!