Avioliittolaista vaaditaan nyt kansanäänestystä!
25.11.2014 Suomen eduskunnassa äänestettiin tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Aihe nostatti jo etukäteen kiihkeää keskustelua uuden lain puolesta ja vastaan.
Vanhan avioliittolain kannattajat kokevat, että kansanedustajiin vaikutettiin yleisen median taholta ja että tavalliset kansalaiset eivät saaneet mielipidettään kuuluville. Avioliittolain muutosta vastustavien mukaan kansanedustajilla ei ollut oikeutta päättää asiasta, joka koskettaa lasten oikeutta biologisiin vanhempiinsa. Vanhan avioliittolain kannattajat ovat tämän vuoksi perustaneet adressin, jossa avioliittolain muutoksesta vaaditaan kansanäänestystä.
Adressissa mainitaan mm. seuraavaa: ”Lain muutos saisi aikaan hyvin suurta henkistä kärsimystä ja loukkaisi syvästi ihmisten tuntoja. Nykyinen vanha avioliittolaki on mielestämme säilytettävä sellaisenaan, eikä sitä saa muuttaa. Vaadimme, että asiassa on suoritettava kansanäänestys.”
Artikkelia kirjoitettaessa adressin oli allekirjoittanut yli 3000 henkilöä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa