BB-voittaja Janica Westerback teki massiivisen elämäntapamuutoksen – muistelee koheltamistaan telkkarissa: ”En ole ylpeä”
Vuoden 2011 Big Brother -voittaja Janica Westerback (o.s. Kortman) elää nykyään täysin toisenlaista elämää kuin kymmenen vuotta sitten.
Kun Westerback aikoinaan asteli BB-taloon, oli hän päättänyt ettei aio juoda kuvausten aikana. Suunnitelma meni pilalle kuitenkin heti ensimmäisenä iltana, kun Westerback vetäisi kännit kameroiden edessä.
– Join BB:ssä aivan liikaa. En ole mitenkään ylpeä siitä. Tein talossa muutenkin sellaisia asioita, jotka olisin voinut jättää tekemättä, Westerback kertoo Metropolille Rymy-Eetun juhlissa Helsingissä.
Nyt kirjanpitäjänä työskentelevä Westerback on pistänyt korkin lopullisesti kiinni. Hän jätti juomisen yhdeksän vuotta sitten.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Tällä hetkellä Westerback keskittyy elämässään vain mukaviin asioihin. Hän on hiljattain muuttanut uuteen kotiin Kirkkonummelle. Westerback on tehnyt päätöksen jättää talon remontoimatta.
– En enää tuhlaa elämästäni aikaa remonttiin. Teen vain kaikkea kivaa, Westerback kuvailee nauraen.
Vaikka Westerback itse on tehnyt massiivisen elämäntapamuutoksen ja lopettanut kokonaan alkoholin käytön, kaipaisi hän tämän vuoden BB-taloon enemmän säpinää.
– Mielestäni tämän vuoden BB on vähän tylsä. En ymmärrä, miksi talossa rajoitetaan ihmisten kännäämistä, nainen ihmettelee.
– Se, että aikuiset ihmiset leikkivät ja keskustelevat neljän seinän sisällä, ei pidemmän päälle ole hirveän mielenkiintoista, hän summaa.
Itse asukkaita Westerback kuitenkin kehuu.
– Tänä vuonna kaikki asukkaat ovat aika ihania. Luulen, että tulisin heidän kaikkien kanssa hyvin toimeen.
– Suosikkini osallistujista on Pekka. Hän on hyvin eläväinen ja mielenkiintoinen ihminen. Katsoin heti ensimmäisenä päivänä, kun Pekka asteli taloon, että tuo varmasti voittaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Westerbackin kanssa samalla BB-kaudella nähtiin muun muassa perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen. Westerback paljastaa kuuluvansa netissä ryhmään, jossa on kaikki Suomen BB-talossa nähdyt osallistujat.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”