Digiosaaminen ei kiinnosta kansanedustajaehdokkaita!
Digitalisoituminen on yhteiskunnassamme nykypäivää ja digitaitoja tarvitaan yhä useammassa arkielämän askareessa. Suomen eduskunnan määritellään edustavan kansaa, joten miten on eduskuntaan halajavien vaaliehdokkaiden digiosaamisen laita?
TIEKE (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) pyrki selvittämään kansanedustajaehdokkaiden digitaitoja ja kutsui ehdokkaat osallistumaan yleisiä tietoyhteiskuntataitoja mittaavaan testiin teemalla Suomi digitalisoituu. Testauksella haluttiin nostaa tietoisuutta tietotekniikkaosaamisen välttämättömyydestä digitaalisessa yhteiskunnassa sekä poliittisten päättäjien että kansalaisten keskuudessa. Ehdokaskyselyn tulokset jäivät kuitenkin laihanlaisiksi.
Vastauksia saatiin erittäin vähän, alle kuudelta prosentilta ehdokkaista, joten pitkälle meneviä yleistyksiä ei tuloksista voi tehdä. Vastaamattomuuden takana on varmasti useita syitä, mutta kysely todisti selkeästi, että digiosaamisen arviointi ei näytä kiinnostavan kansanedustajaehdokkaita.
TIEKEn yli kahdenkymmen vuoden kokemuksella digiosaamisen edistäjänä voidaan todeta, että oman osaamisen arviointi ja osoittaminen tietotekniikassa on suurelle osalle meistä edelleen haastava paikka.
Pienemmät edellä
Keskimääräisen vastausprosentin 5,8 ylittivät Piraattipuolue, Vihreä liitto, Itsenäisyyspuolue, Muutos 2011 ja Perussuomalaiset. Kaikilta puolueilta ei saatu vastauksia. Vastausprosentin laskennassa vastaukset suhteutettiin puolueen ehdokasmäärään.


LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan