Kuva: AOP
Edesmenneen hiihtäjälegenda Mika Myllylän pojalla rooli Rantabaari-sarjassa – tältä hän näyttää!
Edesmenneellä hiihtäjälegenda Mika Myllylällä on kolme lasta. Jääkiekkoa HIFK:ssa pelaava Wiljami Myllälä nähdään pienessä roolissa SUB-kanavan suositussa Rantabaari-sarjassa. Asiasta kertoo MTV.
Tältä julkisuudessa harvoin nähty Mika Myllylän poika näyttää tänä päivänä.
Hän on julkaissut myös sosiaalisessa mediassa lapsuuskuvan, jossa poseeraa yhdessä isänsä kanssa.
WIljamin lisäksi Mikan lapsista mediassa esillä on ollut Olivia-tytär, joka voitti vuonna 2015 sekä Miss Pohjois-Suomi Beauty että Miss Kokkola -tittelit. Lisäsi hän sijoittui ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss MP 2019 -kauneuskilpailussa. Olivia avautui isästään Kaj Kunnaksen Kohtaaminen-kirjassa (Mistake Media). Doping-käryn jälkeen Mika kärsi alkoholiongelmasta, mihin haki apua muun muassa Minnesota-hoidosta.
– Kun iskä muutti perässämme Kokkolaan, vietimme viikonloppuja yhdessä ja harrastimme. Aina se ei kuitenkaan onnistunut. Olin ehdoton alkoholin suhteen, enkä halunnut nähdä iskää humalassa. Hän soitteli minulle usein, kun putki oli päällä. Iskä sanoi aina puhelimessa, että minä sinua niin kovasti rakastan, olet minun pikku-Oliviani. Minulle jäi kuitenkin kylmä fiilis iskän ryyppyputkista, Olivia muistelee.
Lue myös:
Tässä ovat Miss MP19 finalistit – katso kuvat!
Rokkari Archie Cruzilta rajua palautetta Selviytyjät-kollegoistaan: ”Suvi on huono kaikessa ja vähän bimbo, Saralla on välillä hiekkaa jossakin”
Rantabaari-sarjassa aloittava Ville Pidätys on tuttu JVG:n musavideoilta: ”Olen kovempi räppäri kuin Jare ja VilleGalle!”
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta