Elokuvatuottaja Harvey Weinstein tuomittiin 23 vuodeksi vankeuteen
Elokuvatuottaja Harvey Weinstein on tuomittu New Yorkissa 23 vuoden vankeuteen seksuaalirikoksista.
Hänet oli helmikuussa päättyneessä oikeudenkäynnissä todettu syylliseksi raiskaukseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tuomion pituus, 23 vuotta, kerrottiin tänään. Asiasta uutisoi Suomessa muun muassa Iltalehti.
Weinsteinia vastaan oli nostettu viisi syytettä, joista kolmesta hänet vapautettiin. Jos Weinstein olisi tuomittu myös kaikista vakavimmista syytteistä, häntä olisi odottanut elinkautinen.
Tuomioistuin katsoi Weinsteinin syyllistyneen näyttelijä Jessica Mannin raiskaukseen vuonna 2013.
Valamiehistön mukaan Weinstein pakotti toisen naisen suuseksiin vuonna 2006. Tämä nainen oli työskennellyt tuotantoassistenttina.
Weinsteinia on syyttänyt yhteensä yli 80 naista.
Osa tapauksista on käsiteltävänä Los Angelesissa erillisessä oikeudenkäynnissä, jonka lisäksi 67-vuotiasta elokuvamogulia kohtaan on nostettu useita kanteita.
Weinstein oli vuosikymmenten ajan yksi Hollywoodin keskeisimmistä henkilöistä.
Lue lisää: Elokuvamoguli Harvey Weinstein tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta – kiidätettiin sairaalaan suoraan oikeustalolta
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Salatut elämät päättyy shokkiin!