Energiajärjestö varoittaa: Maailmalla enää puoli vuotta aikaa estää ilmastokriisi
Kansainvälisen energiajärjestön toiminnanjohtaja Fatih Birol on varoittanut, että maailmalla on vain puoli vuotta aikaa estää hiilidioksidipäästöjen nousu ja ilmastokriisi.
– Tämä vuosi on viimeinen mahdollisuutemme, jos haluamme välttää hiilidioksidipäästöjen nousun, Birol toteaa brittilehti Guardianille antamassaan haastattelussa.
Ilmasto sai hetken lepotauon, kun koronapandemian takia asetetut rajoitukset laskivat päästöjä globaalisti. Rajoitusten keventäminen on kuitenkin alkanut palauttaa hiilidioksidipäästöjä takaisin normaalille tasolle. Muutos on tapahtunut niin nopeasti, että päästöjen on pelätty ylittävän pandemiaa edeltävät tasot.
Keskeinen ratkaisu Kansainvälisen energiajärjestön mukaan on valtioiden elvytyspaketit, joilla ne pyrkivät pelastamaan taloutensa koronapandemian vaikutuksilta.
Birol väittää, että jos niillä kannustetaan vihreää energiaa ja vihreitä työpaikkoja tukevia uudistuksia, on päästöjen nousu mahdollista estää.
Hän muistuttaa, että toimettomuudella on vakavat seuraukset.
–Jos emme ryhdy toimiin, näemme varmasti päästöjen palautumisen. On hyvin vaikea nähdä, miten päästöjä enää tuodaan tulevaisuudessa alas, jos ne nyt palautuvat.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”