Ex-työnantaja haastoi Kaisa Liskin oikeuteen – vaatii Kiinteistökuningattarelta yli 900 000 euroa
Suomen kiinteistömaailmassa kuohuu ison maailman malliin.
Metropoli.net kertoi vuonna 2016 Kiinteistökuningattarena televisiosta tunnetuksi tulleen Kaisa Liskin erikoisista yrityskuvioista. Liski toimi Viva LKV:n liiketoimintajohtajana sekä Vivan sisaryrityksen Arvoasunnot LKV:n kiinteistönvälittäjänä, mutta perusti samaan aikaan myös itse oman kiinteistönvälitysyrityksen.
Kun Viva sai vihiä Liskin perustamasta omasta yrityksestä, Liskin työsopimus päättyi. Kiista on jatkunut siitä lähtien ja se vietiin oikeuteen asti.
Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Viva vaatii Liskiltä noin 900 000 euron korvauksia, jonka päälle lasketaan vielä korot ja oikeudenkäyntikulut.
Vivan mukaan yritys lainasi Liskille työsuhteen aikana yli 170 000 euroa, jota hän ei olisi maksanut takaisin ja että Liski ”rikkoi työsopimuksessa sovittua kilpailukieltoa, rekrytointikieltoa ja salassapitovelvollisuusehtokieltoa, minkä lisäksi hän ei ole noudattanut irtisanomisaikaista työaikaa”.
Liski kieltää kaikki syytteet. Hän toteaa, ettei ole lainannut yhtiöltä rahaa, vaan kyseessä ovat olleet palkkaennakot ja allekirjoitusbonus.
Liski kieltää myös kilpailukieltoon liittyvät syytteet. Hän sanoo, että hänellä oli oikeus perustaa kilpaileva yritys, eikä hän ole mielestään rikkonut kilpailukieltoa, koska hän oli purkanut työsopimuksen työnantajasta johtuvista syistä.
Liski vaatii Vivalta yli 200 000 euron korvauksia ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
Lähde: Ilta-Sanomat
Kuva: Arvoasunnot.fi (sittemmin poistettu sivuilta)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”