Hausmyllyn keulakuva Hannu "Enzo" Pulkkinen muutti Ouluun – "Viinanhuuruinen elämä Jyväskylässä on ohi"
Hausmyllyn keulakuva ja yhtyeen ainut alkuperäisjäsen Hannu ”Enzo” Pulkkinen on muuttanut pois Jyväskylästä.
Enzo kerkesi asua Jyväskylässä melkein 20 vuotta. Alkoholiongelmien kanssa painiva artisti hakee muutolla uutta suuntaa elämäänsä.
– Viinanhuuruinen elämä Jyväskylässä on ohi. Sanoin asuntoni irti ja muutin Ouluun. Kiertueen myötä olen ymmärtänyt, kuinka sekaisin elämäni on ollut monta vuotta. Nyt se on ohi ja käyn taistelua alkoholismia vastaan askel kerrallaan. Minulla on Oulussa ystäviä, jotka ovat näyttäneet, millaista toisenlainen elämä voisi olla, Pulkkinen kertoo.
Enzo aikoo myös hakeutua katkaisuhoitoon, mikäli omat voimat käyvät vähiin. Vasta todettu paniikkihäiriö sekä siihen aloitettu lääkitys auttavat selviämisessä.
Hausmylly aloitti keväällä vuoden loppuun saakka kestävän jäähyväiskiertueensa. Legendaarinen ysäribändi laittaa nuotit laatikkoon vuoden lopussa.
– Olen elämänmuutoksen myötä löytänyt uudestaan luovuuteni ja uusia biisejä syntyy nopealla tahdilla. Tänä vuonna julkaistaan uutta materiaalia vielä ennen kiertueen päättymistä. Tämä on minulle terapiaa, Pulkkinen sanoo.
Hausmyllyn tekemisiä voit seurata vaikka yhtyeen Facebook-sivulta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät