Hottikset-tähti paljasti päätöksensä: "Minusta tulee Suomen ensimmäinen Ken Barbie"
Brasilialainen ihmis-Keninä tunnettu Rodrigo Alves saa pian suomalaisen kilpailijan.
Suomessa on jo monta Barbie-nukelta näyttävää naista, mutta ei Ken-nukelta näyttäviä miehiä. Hottikset-sarjasta tuttu Joni Virtanen haluaa nyt tehdä asiaan muutoksen ja julkisti blogissaan päätöksensä.
Virtanen ilmoittaa haluavansa näyttää mahdollisimman paljon Ken Barbielta ja aikoo tulevaisuudessa panostaa kauneuskirurgiaan saavuttaakseen tavoitteensa. Virtanen on suunnitellut asiaa jo pitkään, mutta paljasti sen nyt, koska muodonmuutoksen ensimmäinen vaihe on nimen muuttaminen.
– Vaihdan pian etunimeni (Ken), sukunimeni tulee myös vaihtumaan. Olisi naurettavaa olla Ken Virtanen (nauran ääneen).
Virtanen kertoo ystäviensä jo pitkään tienneen, että Barbiet kiinnostavat häntä.
– Suomessa on moneen lähtöön barbiksi itseään kutsuvia naisia, mutta Ken puuttuu, mikä on mielestäni korjattava. Aion tulevaisuudessa panostaa kauneuskirurgiaan, jotta näyttäisin haluamaltani Keniltä, Virtanen kertoo päätöksestään.
Virtanen ei aio kuitenkaan mennä niin pitkälle, että leikkauttaisi silmiensä värin siniseksi, vaikka sekin on häneen mukaansa nykyisin mahdollista.
Koko kirjoitus ja lisää kuvia Joni Virtasen blogissa.
Kuva: Joni Virtasen kotisivut, kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”