Kuva: Instagram, espoonomapanimo
HS: Olutmyymäläauto alkaa kiertää Espoota – ”Kun kurvataan paikalle, musiikki soi”
Espoon oma panimo -yritys kehitti uudenlaisen liiketoimintatavan koronapandemian seurauksena. Jäätelöauton tapaan olutta myyvä auto sai toimintaluvan viranomaisilta.
Poikkeustila nimisestä oluesta tunnettu panimo kehitti uudenlaisen konseptin joka on ainutlaatuinen Suomessa. Olutmyymäläautolla on tarkoitus ajaa pitkin Espoota ja pysähdellä kadunkulmissa jäätelöauton tapaan.
– Kyllä tämä taitaa olla ainoa panimon olutmyymäläauto Suomessa, kertoo Espoon oma panimon yrittäjä Jukka Terho HS:lle.
– Meillä on kaksi eri reittiä, toinen Etelä-Espoossa ja toinen Pohjois-Espoossa. Ne ajetaan torstaisin vuoroviikkoina. Jos kysyntää on muuallakin, haetaan lupa reitinmuutokseen.
Auto alkaa kiertää jo tänään vappuaattona 30. huhtikuuta Pohjois-Espoossa ja pysähdyspaikat löytyvät panimon verkko- ja Facebook-sivuilta.
Vanha-uusi idea
Suomessa myymäläautoja on ollut jo vuosikymmeniä ja sellaiselle myös Espoon oma panimo haki luvat.
– Täytyy antaa peukkua aluehallintovirastolle, joka on suhtautunut tähän todella positiivisesti ja yhteistyöhaluisesti. Siellä on ollut asiakaslähtöinen meininki, Terho kiittelee.
Alkoholilain mukaan panimo voi myydä autosta korkeintaan 5,5 prosenttisia juomia aamu- ja iltayhdeksän välillä ja puolet tuotosta on tultava muista tuotteista. Myynnissä on siis oluen lisäksi myös elintarvikkeita paikallisilta yrittäjiltä.
– On lihapiirakoita, kuivalihaa, kombuchaa, rapukakkuja, raakamakkaraa, mietoa mustikkaviiniä ja muuta. Eli tämä on aito myymäläauto, Terho luettelee.
Jäätelöautot tunnistaa usein iloisesta tunnusäänestä joka soi kun auto saapuu pysähdyspaikalle kadunvarteen. Soiko tunnusääni panimon auton kurvatessa paikalle?
– Meille on tulossa tunnussävelmä. Se on jo tehty. Eli kun me tullaan paikalle, musiikki soi.
Lue lisää Poikkeustila-oluesta.
Lähde: HS
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepille sataa suoraa puhetta ulkonäöstä: ”Onpas se iso”