Ikävä trendi leviää maailmalla – feikkikuvia Houstonin tulvista
Nykyisin ihmiset ovat yhä tietoisempia maailmalla tapahtuvista luonnonmullistuksista ja muista katastrofeista sähköisten tiedotusvälineiden sekä myös sosiaalisen median ansiosta. Valitettavasti kaikkeen näkemäänsä ei voi kuitenkaan luottaa, varsinkaan sosiaalisessa mediassa, jossa kukaan ei tarkista materiaalien aitoutta.
Kun tätä nykyä tapahtuu jossain päin maailmaa suuri katastrofi, sosiaalisessa mediassa huomiota haluavat kuvanmuokkaajat alkavat luoda tekaistuja kuvia ”paikan päältä”. Feikkikuvat luonnollisesti keräävät paljon huomiota niiden julkaisijoille ja välillä jopa tiedotusvälineet julkaisevat niitä, kunnes ne osoitetaan tekaistuiksi.
Alla on kolme feikkikuvaa Teksasin Houstonin kaupunkia koettelevista historiallisen vakavista tulvista. Ensimmäisessä kuvassa kuvassa Houstonin lentoaseman väitetään olevan veden peitossa. Itse asiassa kuvassa ei ole Houstonin lentoasema. Toisessa kuvassa veteen on lisätty hai. Kolmannessa kuvassa väitetään, että tulva-alueella on aloitettu kauppojen ryöstely, vaikka kuva on vuosia vanha.
Anyone looting in #Houston after #Harvey
Anyone posting fake photos of looting after #HurricaneHarvey
Years old photo:
Houstonin tulvat ovat riittävän kauhistuttavia ilman kuvanmuokkauksiakin. Alla aitoja kuvia, joista näkyy, miten hurjasta tulvinnasta on kyse.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!


