Maskikauppakohussa rypenyt Tiina Jylhä haastettiin oikeuteen – näin kauneusyrittäjä kommentoi
Kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä, 58, on Iltalehden tietojen mukaan haastettu oikeuteen. Jylhä joutuu vastaamaan palvelusopimusta koskevaan riita-asiaan Helsingin käräjäoikeudessa.
Haasteen tarkempi sisältö ei ole toistaiseksi selvillä, mutta sen uumoillaan liittyvän Jylhän kauneudenhoitobisneksiin, sillä Jylhän lisäksi haastehakemuksessa on mainittu hänen omistamansa kauneusalan yritys The Look. Istuntopäivää ei ole vielä päätetty.
Metropoli tavoitti Jylhän kommentoimaan asiaa.
– Vaikea kommentoida, kun en tiedä asiasta toistaiseksi mitään, Jylhä toteaa.
– Myöhemminkin, jos sellainen asia esimerkiksi asiakkaan kanssa olisi olemassa, minulla ei valitettavasti ole oikeutta paljastaa asiakastietoja, hän jatkaa.
Tänä vuonna Jylhä on nähty useampaan otteeseen otsikoissa keväisen maskikauppakohun johdosta. Epäselvät kaupat ovat poikineet haastehakemuksia kerrakseen. Jylhä itse on jättänyt haastehakemukset peruuntuneesta sopimuksesta ja jäädytetyistä rahoista.
Jylhän on määrä vastata myös toiseen haasteeseen Helsingin käräjäoikeudessa yhdessä valmentaja Tape Valkosen kanssa. Kyseessä on törkeä dopingrikos, jonka käsittely on keskeytetty toistaiseksi käynnissä olevan koronatilanteen johdosta.
Lue myös:
Hjallis laukoo suoran kysymyksen Tiina Jylhän kauneusleikkauksista – näin Tiina vastaa!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn