Kuva: Wikipedia
IL: Olympiastadionin avajaiskonsertti on peruttu – show televisioidaan
Huippuartistien tähdittämä avajaiskonsertti Stadionation oli tarkoitus järjestää elokuussa.
Rakennussuojelulain nojalla suojeltu Helsingin olympiastadion on ollut suljettuna vuonna 2016 alkaneen peruskorjauksen vuoksi. Monien artistien tähdittämä avajaiskonsertti oli tarkoitus järjestää 7. elokuuta.
Koronapandemian vuoksi kaikki yli 500 henkilön tapahtumat on kuitenkin kielletty heinäkuun loppuun, joten konsertin järjestäminen elokuun alussa katsottiin liian riskialttiiksi.
– Olemme todenneet yhdessä tuumin, ettei konserttia olisi vastuullista järjestää silloin. Edelleen meille kaikista tärkeintä on artistien, yleisön ja myös meidän itsemme turvallisuus ja terveys, Nelonen Median tapahtumajohtaja Riikka Fagerholm kertoo Iltalehdelle.
Konsertin peruuntumisesta huolimatta stadion avautuu koronasäädösten puitteissa elokuussa. Stadionin vihkimisseremonia järjestetään 22. elokuuta ja se esitetään Nelosella ja Ruudussa.
Avajaiskonsertissa oli tarkoitus nähdä noin 20 tähtiartistia ja jopa satoja muita esiintyjiä. Stadionationiin kiinnitettyjä artisteja olivat muun muassa Apulanta, Chisu, Elastinen, Anna Puu, Kaija Koo, Maija Vilkkumaa, Pyhimys, Samuli Putro, Tuure Boelius ja Popeda.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”