IS kertoo Tähkän keikoilla olevasta yleisökadosta
Lauri Tähkä ja Revohka -yhtyeen keikoilla ei tänä kesänä olla nähty niin suurta innokasta yleisöä kuin Lauri Tähkän suuren suosion aikana, kertoo Ilta-Sanomat.
Keikkapaikat vahvistivat lehdelle, että lipunmyynti Tähkän ja yhtyeen keikoille ei ole toteutunut niin vilkkaasti, kuin odotettiin.
Esimerkiksi Lauri Tähkän, oikealta nimeltään Jarkko Suon kotiseudulla Teuvalla keikkaa saapui ravintola Kaarihoviin katsomaan alle 500, vaikka paikalle olisi mahtunut 2 000 kuulijaa. Seinäjoen Tangomarkkinoiden päätöskonsertti olisi puolestaan vetänyt 8 000 ihmistä, mutta Lauri Tähkän esiintymisen aikana yleisöä oli vain 1 500. Parkanon tanssilavalle yleisöä kertyi toista tuhatta henkeä tilaan mahtuvan 2 500 sijaan.
Lauri Tähkä lähti maaliskuussa 2011 suositusta Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -kokoonpanosta. Soolouran aloittanut Tähkä julkaisi syksyllä oman Polte-levynsä, joka on tähän mennessä myynyt tuplaplatinaa. Hänet valittiin vuoden miesartistiksi tämän vuoden Iskelmä Gaalassa.
Lauri Tähkää ei tavoitettu kommentoimaan asiaa.
– En ole itse kuullut yleisökadosta, ja hyvillä mielin hän on kaikin puolin ollut, kommentoi Lauri Tähkän lehdistövastaava Satu Snellman Universal Musicilta Ilta-Sanomille.
Lähteet: IS, IL
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”