Jari Aarnio tuomittiin elinkautiseen palkkamurhasta
Helsingin käräjäoikeus on tänään tiistaina tuominnut Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion elinkautiseen vankeuteen syyllisenä vuonna 2003 tapahtuneeseen Volkan Ünsalin murhaan.
Käräjäoikeuden mukaan Aarnio on tehnyt epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen, sillä tämä oli tiennyt Ünsalin murhasta etukäteen, mutta jätti sen estämättä. Aarniolla olisi ollut poliisipäällikön asemansa puolesta erityinen oikeudellinen velvollisuus toimia asiassa.
Ünsalin murha tapahtui Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa 16. lokakuuta 2003. Ruumista ei ole vielä tähänkään päivään mennessä löydetty.
Aarnion lisäksi Ünsalin palkkamurhasta syytettiin myös entistä rikollispomoa Keijo Vilhusta, mutta Vilhusen osalta Helsingin käräjäoikeus totesi näytön riittämättömäksi, joten syyllisyydestä jäi ainoastaan varteenotettava epäily.
Ünsalin murhasta on jo aikaisemmin tuomittu neljä miestä elinkautiseen vankeuteen.
Poliisi-tv teki vuonna 2004 jutun Volkan Ünsalin murhasta, kun sen taustat alkoivat paljastua. Näet Yle Areenasta löytyvän ohjelman alta.
Lue myös:
Aku Hirviniemi kommentoi ahdistelutuomiotaan: ”Tärkeintä on, että asialle on saatu piste”
IL: Jori Lehterän huumetuomio pieneni hovissa – ehdollinen vankeus vaihtui sakkoihin
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat